Juha Kääriäinen

Vastaako rangaistustemme taso yleistä oikeustajua?

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksessa on tarkasteltu suomalaisten käsityksiä rangaistusten oikeudenmukaisesta tasosta. Väestön yhtenäistä käsitystä sopivasta rangaistuksesta ei kuitenkaan löytynyt yhdenkään tutkimuksessa kuvatun tapauksen kohdalla.

Jussi Nukari / Lehtikuva

Oikeusministeriö ja Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti sopivat loppuvuonna 2015, että toteutetaan tutkimus, jossa tarkastellaan suomalaisten käsityksiä rangaistusten oikeudenmukaisesta tasosta. Taustalla olivat Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan kirjatut tavoitteet, joiden mukaisesti hallitus mm. pyrkii varmistamaan, että "oikeusturva toteutuu tehokkaasti ja rangaistukset vastaavat yleistä oikeustajua". Tutkimus aloitettiin vuoden 2016 alusta ja perustulokset julkaistiin tämän vuoden alkukesällä. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan lyhyesti tutkimuksen joitakin tuloksia ja pohditaan niiden merkitystä.

Tutkimuksen toteuttaminen

Tutkimuksen asetelma oli yksinkertainen: väestöhaastatteluissa (N=1251) vastaajille kuvattiin kaikkiaan seitsemän erilaista rikostapausta ja pyydettiin määräämään annetuista rangaistusvaihtoehdoista sopiva rangaistus. Verrokkiryhmänä toimivat käräjätuomarit (N=192), joille esiteltiin samat vinjetit ja heitä pyydettiin määräämään kustakin tapauksesta rangaistuskäytäntömme mukainen rangaistus. Tapaukset koskivat seuraavia tapahtumia (suluissa vinjetin pohjana olleen aidon tapauksen rikoslain mukainen rikosnimike):

▪ Väkivalta julkisella paikalla (törkeä pahoinpitely)

▪ Sukupuoliyhteys lapsen kanssa (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö)

▪ Sukupuoliyhteys nukkuvan kanssa ja pakottamalla (raiskaus)

▪ Väkivalta lähisuhteessa (pahoinpitely)

▪ Huumausaineen maahantuonti ja myynti (törkeä huumausainerikos)

▪ Verojen vilpillinen välttäminen (törkeä veropetos)

▪ Auton kuljettaminen päihtyneenä (törkeä rattijuopumus)

Vinjettien kirjoittamisen lähtökohdaksi pyrittiin löytämään sellaiset aidot rikostapaukset, jotka olisivat mahdollisimman tyypillisiä omassa rikoslajissaan. Vinjeteissä ei käytetty lakitermejä, jotka olisivat saattaneet johdatella vastaajaa. Esimerkiksi rikoslaissa esiintyviä rikosnimikkeitä ei käytetty, jotta ne eivät olisi ohjanneet käyttämään laissa määriteltyjä rangaistusasteikkoja. Vinjettejä laadittaessa jouduttiin jossain määrin keksimään tapauksen olosuhteita kuvaavia tekijöitä, sillä käytettävissä olleet tuomioistuimateriaalit olivat tässä suhteessa niukkoja.

Sekä tuomarikyselyssä että väestöhaastattelussa vastaaja sai siis valita kussakin rikostapauksessa yhden tai useamman rangaistusvaihtoehdon annetuista vastausvaihtoehdoista. Siksi oli tarpeen laskea rangaistulajiin perustuvat tuomion ankaruutta kuvaavat muuttujat molemmissa aineistoissa yhtenäisellä tavalla niin, että vastaajan valinta voitiin sijoittaa yhteen seuraavista kategorioista:

1) Tuomitsematta jättäminen

2) Vain sakko, ei muita rangaistuksia

3) Vain ehdollinen vankeus, ei muita rangaistuksia

4) Ehdollinen vankeus + sakko, ei muita rangaistuksia

5) Yhdyskuntapalvelu: jos yhdyskuntapalvelu oli merkitty ehdollisen tai ehdottoman vankeuden yhteydessä, merkittiin yhdyskuntapalveluksi

6) Valvontarangaistus: jos valvontarangaistus oli merkitty ehdollisen tai ehdottoman rangaistuksen yhteydessä, merkittiin valvontarangaistukseksi. Jos oli annettu sekä valvontarangaistus että yhdyskuntapalvelu, merkittiin valvontarangaistukseksi.

7) Vain ehdoton vankeus tai ehdoton vankeus + sakko

Tutkimuksen tulokset

Poikkeavatko siis kansalaisten näkemykset rangaistusten sopivasta tasosta siitä, mitä tuomarit ilmoittavat rangaistuskäytäntömme mukaiseksi rangaistukseksi kyseisissä tapauksissa? Tuomioiden ankaruus keskimääräisellä rangaistuslajilla mitattuna käy ilmi kuviosta 1.

Kuvio 1. Tuomioiden keskimääräinen ankaruus seitsemässä rikostapauksessa (keskiarvo asteikolla 1–7).

Kuviota tarkasteltaessa ensimmäisenä kiinnittyy huomio siihen, että tapaukset asettuvat varsin yhtenäisesti samaan järjestykseen tuomion ankaruuden mukaan sekä väestö- että tuomariaineistossa. Poikkeuksen tekee vain verojen vilpillistä välttelyä koskeva tapaus, joka väestön mielestä on kuvatuista tapauksista neljänneksi vakavin mutta rangaistuskäytännössämme toiseksi vakavin.

Toiseksi huomaamme, että viidessä tapauksessa seitsemästä väestö tuomitsee rangaistuskäytäntöä ankarammin. Poikkeuksen tekevät verojen vilpillistä välttämistä ja kokaiinin maahantuontia koskevat tapaukset, joissa rangaistuskäytäntö näyttää olevan keskimäärin ankarampi kuin kansa odottaa.

Voimme mitata rankaisemisen ankaruutta myös ehdottomien vankeusrangaistusten pituuksia tarkastelemalla. Tämä tarkastelu kannattaa tehdä vain viiden rikoksen osalta, sillä tuomarit määräsivät lähisuhdeväkivaltaa ja rattijuopumusta koskevissa tapauksissa vain hyvin harvoin ehdottoman vankeusrangaistuksen; edellisessä tapauksessa yhdessä tapauksessa ja jälkimmäisessä seitsemässä tapauksessa. Kuviossa 2 on merkitty vankeustuomioiden pituuksien keskiarvot näiden tapausten osalta väestö- ja tuomariaineistossa. Kuviosta havaitsemme, että keskimäärin tuomarit antavat väestövastaajia pidempiä tuomioita kaikissa viidessä tapauksessa.

Kuvio 2. Ehdottoman vankeusrangaistuksen keskimääräinen pituus (asteikolla 1–9) viidessä tapauksessa tuomarikyselyssä ja väestöhaastattelussa. (Asteikko on muodostettu rangaistusten pituuksien mukaan seuraavasti: 1–4kk=1; 5–8kk=2; 9–11kk=3;1v–1v11kk=4; 2v–2v11kk=5; 3v–4v11kk=6; 5-8v=7; 9–12v=8; yli 12v=9v.)

Edellä olemme tarkastelleet keskimääräistä tuomitsemispäätösten ankaruutta. Keskiluvut, tässä tapauksessa keskiarvo, saattavat peittää taakseen huomattavaakin arvojen vaihtelua keskiarvon molemmin puolin. Niin näytti olevan tässäkin tapauksessa: tuomitsemispäätösten vaihtelu oli huomattavan suurta etenkin väestövastaajien joukossa mutta myös tuomarikyselyn vastauksissa ilmeni yllättävänkin suurta vaihtelua. Suuri vaihtelu koski sekä rangaistuslajin valintaa (molemmissa vastaajaryhmissä) että vankeusrangaistusten pituuksia (etenkin väestövastaajilla).

Kuviossa 3 on annettu esimerkki tuomitsemispäätösten vaihtelusta tapauksessa, joka koski sukupuoliyhteyttä nukkuvan kanssa ja pakottamalla. Tapauskuvauksessa kerrottiin, että mies ja nainen olivat tavanneet ravintolassa, juoneet runsaasti alkoholia, halailleet ja suudelleet ravintolassa ja myöhemmin siirtyneet naisen kotiin, jossa mies oli fyysisesti pakottanut naisen sukupuoliyhteyteen. Kuviosta havaitsemme, että suositeltuja rangaistuksia koskevien vastausten hajonta on huomattavaa sekä väestövastaajien että tuomarivastaajien aineistoissa. Suurin ero syntyy ehdottoman ja ehdollisen vankeusrangaistuksen käytössä: väestövastaajista ehdottoman vankeuden kannalla on vajaa puolet vastaajista, tuomareista taas noin puolet on ehdollisen rangaistuksen kannalla. Jos kuitenkin lasketaan yhteen ne, jotka olivat tuomitsematta jättämisen, sakon, ehdollisen vankeuden tai sen yhteydessä tuomitun sakon kannalla, erot väestövastaajien ja tuomareiden välillä eivät ole suuret. Myös yhdyskuntarangaistusten (yhdyskuntapalvelu ja valvontarangaistus) yhteenlaskettu suosio näyttää molemmissa ryhmissä jokseenkin yhtä suurelta.


Kuvio 3. Tuomioiden jakautuminen rangaistuslajin mukaan (%) tuomarikyselyssä ja väestöhaastattelussa tapauksessa, jossa kuvattiin sukupuoliyhteyttä nukkuvan kanssa ja pakottamalla (raiskaus).


Tulosten merkityksestä

Tämän kirjoituksen otsikossa kysytään, vastaako rangaistustemme taso yleistä oikeustajua. Kysymys on erityisen hankala syystä, joka edellä tuotiin esiin: väestön yhtenäistä käsitystä sopivasta rangaistuksesta ei löytynyt yhdenkään kuvatun tapauksen kohdalla. Tässä mielessä oletus väestön "yleisestä oikeustajusta" osoittautui harhaksi.

Miksi sitten ihmiset ovat näinkin erimielisiä sopivasta rangaistusten tasosta? Tämän tutkimuksen aineisto ei anna kysymykseen paljoakaan vastauksia: näytti siltä, että vastaajien tavanomaiset taustatekijät kuten sukupuoli, ikä, koulutustaso tai puoluekanta selittivät yleensä vain vähän rangaistuspäätösten vaihtelusta (näistä ikä oli ehkä kiinnostavin). Yhtä huonoja selittäjiä näyttivät olevan vastaajan yleinen punitiivinen asenne tai yleinen tiedon taso rikollisuuden luonteesta tai rangaistusjärjestelmän toiminnasta, vaikka näitä yleensä selityksiksi tarjotaan kansainvälisessäkin tutkimuskirjallisuudessa.

Näyttääkin siltä, että kysymystä väestön rangaistuspäätösten vaihtelusta tulisi lähestyä ottamalla paremmin huomioon, miten vastaajien asenteet vaihtelevat suhteessa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jotka voivat koskea esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoa, maahanmuuttoa tai päihteiden käyttöä. Laissa ja lainkäytössä heijastuvat yhteiskunnalliset kiistakysymykset, jotka heijastuvat näitä instituutioita koskevina erisuuntaisina odotuksina.

Toisaalta tutkimuksen tulokset nostavat kysymyksen, onko väestön rangaistuspäätösten tarkastelu riittävä tapa lähestyä rangaistusten koettua oikeudenmukaisuutta. Pitäisikö jatkossa pikemminkin kiinnittää huomio siihen, missä määrin väestö hyväksyy rangaistuksen mittaamisen perusperiaatteet, jotka on kirjattu rikoslain kuudenteen lukuun. Jätetään tämä kysymys tässä yhteydessä avoimeksi ja pohdittavaksi.

Kirjoittaja toimii yliopistotutkijana Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.

Juha Kääriäinen: Seitsemän rikostapausta: käräjätuomareiden arvioima rangaistuskäytäntö ja väestön rangaistusvalinnat. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsauksia 21/2017. Helsingin yliopisto.

 
Julkaistu 29.9.2017
Sivun alkuun |