Elina Pekkarinen

Lapsen syyntakeettomuus oikeusvaltioiden haasteena

Artikkelissa kerrotaan lapsia koskevan erikoiskohtelun perusteista ja käytännöistä ja rikosvastuuikärajoista eri maissa.

Value Stock Images

Englannissa Merseysidessa 2-vuotias poika kuoli pahoinpitelyn seurauksena 12. helmikuuta 1993. Kun tekijöiksi osoittautui kaksi 10-vuotiasta poikaa, tapaus järkytti koko maailmaa. Pojat tuomittiin murhista kahdeksaksi vuodeksi ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, ja julkisuus seuraa edelleen salatun identiteetin takana eläviä tekijöitä. Tapahtuman jälkeen Englannin ja Walesin rikosseuraamuskäytäntöjä muutettiin pysyvästi.

Samana vuonna 1993 Norjan Trondheimissa 5-vuotias tyttö kuoli ikätovereittensa pahoinpitelyn seurauksena. Tapauksesta uutisoitiin niukasti, eikä julkisuudessa keskusteltu lainkaan lasten rikosvastuusta. Tekijät jatkoivat elämäänsä normaalisti ja integroituivat uuteen esikouluun yhteisön tukemina.

Miksi yhteiskuntien reaktiot ja käytännöt suhteessa lasten normirikkomuksiin poikkeavat niin suuresti toisistaan? Miksi rikosvastuuseen joutuvat joissain maissa jo alakouluikäiset lapset, kun taas toisissa täysi-ikäisyyttä lähestyvät nuoret voidaan jättää rangaistukseen tuomitsematta?

Doli incapax – kykenemätön pahuuteen

Englannin ja Norjan kuolemantapaukset osuvat samalle vuosikymmenelle ja eurooppalaisiin yhteiskuntiin. Molemmissa maissa noudatettiin tuolloin niin kutsuttua doli incapax -periaatetta. Doli incapax on latinaa ja tarkoittaa vapaasti käännettynä "kykenemätön pahuuteen" (eng. incapable of evil). Tällä oikeusperiaatteella on perusteltu lasten syyntakeettomuutta eri yhteiskunnissa jo kauan ennen Yhdistyneiden Kansakuntien Lapsen oikeuksien sopimusta, joka valmistui vain vähän ennen surmatekoja, vuonna 1989. Lapsen oikeuksien sopimuksen 40. artiklassa edellytetään, että sopimusvaltiot asettavat rikosvastuuikärajan, joka Euroopassakin vaihtelee suuresti (ks. taulukko). Lisäksi sopimuksessa edellytetään, että sopimusvaltiot pyrkivät kaikenikäisten lasten kohdalla välttämään oikeudenkäyntiä ja ratkaisemaan asian ensisijaisesti muilla keinoin.

Tämä lapsia koskeva erityiskohtelu perustuu ymmärrykseen siitä, että ihmisen moraali, eettinen harkintakyky ja kyky kokea katumusta sekä syyllisyyttä kehittyvät vähitellen. Lisäksi on ymmärretty, että oikeudenkäynti ja rikosseuraamukset voivat vaurioittaa lapsen kehitystä.

Englannissa ja Walesissa periaate suojeli 10–14-vuotiaita lapsia, joiden ei voitu osoittaa ymmärtäneen tekonsa pahuutta. Edellä kuvatussa teossa 10-vuotiaille määrättyjä kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksia pidettiin riittämättöminä. Osin tästä syystä doli incapax -periaate poistettiin Englannista ja Walesista vuonna 1998. Englantilaiselle järjestelmälle onkin tyypillistä, että lainsäädäntöä muutetaan rivakasti ja toisinaan yksittäistapausten kirvoittamana.

Pohjoismaisessa järjestelmässä yksittäistapaukset harvoin muuttavat käytäntöjä. Tämä tuo järjestelmään vakautta estäen moraaliseen paniikkiin perustuvat äkkimuutokset, mutta myös jähmeyttä, jonka seurauksena tarpeellistenkin muutosten edistäminen on hidasta. Tosin Suomessakin on esitetty rikosvastuuikärajan poistoa vuonna 2001. Kansanedustaja Jouni Lehtimäen (kok.) tekemän aloitteen allekirjoitti peräti 101 kansanedustajaa, mutta asia ei edennyt (Lakialoite 160/2001).

Nuorten rikoksentekijöiden kohtelu on yllättävän vaikea ihmisoikeuskysymys monille muillekin maille. Esimerkiksi Yhdysvallat ei ainoana maana maailmassa ole ratifioinut YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta, sillä sen käytännöissä sallitaan alaikäisten tuomitseminen elinikäiseen vankeuteen, eikä kaikissa osavaltioissa ole rikosvastuun alaikärajaa. Monissa sopimuksen ratifioineissakin maissa alaikäisten rikoksentekijöiden kohtelu koettelee sen rajoja. Esimerkiksi Egyptin nuoriso-oikeus vapautti toukokuussa syytteistä 4-vuotiaan pojan, jota syytettiin luokkakaverinaan olleen tytön suukottelusta. YK:n Lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan kiinnittänyt huomiota juuri ikärajojen tulkinnanvaraisuuteen eri maissa (ks. taulukko). Edes Suomi ei suoriudu ongelmitta sopimuksesta, sillä alaikäisiä sijoitetaan aikuisten vankiloihin sopimuksen nimenomaisesta kiellosta huolimatta.


Taulukko Euroopan valtioiden rikosvastuuikärajoista, tilanne toukokuussa 2018. (pdf, 0.04 Mt)


Miksi lasta on suojeltava rikosseuraamuksilta?

Vuonna 1998, siis samana vuonna, kun doli incapax poistettiin Englannin ja Walesin lainsäädännöstä, ruotsalaisesta pikkukylästä löytyi kuolleena 4-vuotias poika. Hän oli todennäköisesti kuollut väkivallan seurauksena ja ruumiissa oli merkkejä seksuaalisesta väkivallasta. Hänenkin kuolemansa aiheuttajaksi todettiin lapset, tuolloin 5- ja 7-vuotiaat veljekset. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin tapauksen tutkinta avattiin uudestaan. Julkisiksi tulleista asiakirjoista ilmeni lasten haastatteluiden johdatteleva luonne, eivätkä teknisessä tutkinnassa tehdyt havainnot tukeneet poikien osallisuutta kuolemaan. Tutkintamateriaaliin perehtynyt suomalainen oikeuspsykologi Julia Korkman on todennut, että poikien kuulustelut muistuttivat kidutusta. Ne kestivät tuntikausia ja sisälsivät painostusta sekä uhkailua. Vaikka pojat eivät koskaan tunnustaneet leikkitoverinsa surmaa, eikä asiaa poikien iän vuoksi käsitelty tuomioistuimessa, heidät todettiin julkisuudessa syyllisiksi tapahtumaan. Heidät otettiin sosiaalilautakunnan huostaan, erotettiin perheestään ja toisistaan. Maaliskuussa 2018 Ruotsin syyttäjänvirasto vapautti veljekset lopullisesti epäilyistä.

Tapaus osoittaa, miten suuria epävarmuustekijöitä liittyy lasten syyllisyyden selvittämiseen. Tutkinta on haastavaa, selvitti asiaa sitten poliisi, oikeuslaitos tai sosiaali- ja terveydenhuolto. Lasten haastattelu edellyttää erityistä oikeuspsykologista osaamista, jota Suomenkin lastensuojelussa, tuomioistuimissa ja poliisissa on riittämättömästi. Ruotsalaistapaus on epäoikeudenmukainen samalla, kun kuolemaan johtaneiden tapahtumien todellinen kulku jäi selvittämättä. Lasten rikosvastuusta seuraavat riskit eivät kuitenkaan liity vain vääriin tuomioihin, vaan myös leimaamiseen, johon teon saama julkisuus ja käytetty retoriikka suuresti vaikuttavat. Julkisen tuomitsemisen ja leimaamisen seuraukset etenkin kehittymässä olevan lapsen identiteetille ovat kohtalokkaita. Tutkimukset osoittavat, että virallisen järjestelmän ohessa monilla yhteisöillä, kuten naapurustolla, ikätovereilla ja läheisillä, on suuri merkitys lapsen leimautuessa rikolliseksi. Sosiaalinen media luo uusia leimaamisen keinoja.

Lopulta lapsen syyntakeisuuden arvioinnissa kulminoituvat vallitsevan ihmiskäsityksen, moraalifilosofian ja oikeuden peruskysymykset. Alaikäiset ovat alisteisessa asemassa aikuisiin niin oikeuksiensa kuin kykyjensä suhteen, eikä nykyisen kehityspsykologisen tietämyksen valossa ole realistista olettaa heiltä samanlaista eettistä ja moraalista harkintakykyä kuin aikuisilta. Tässä tilanteessa oikeusvaltio rangaistusjärjestelmineen tulee kokonaisuudessaan tarkastelun kohteeksi. Järjestelmä ei kuitenkaan ole aukoton silloinkaan, kun rikosseuraamuksista pidättäydytään. Vaihtoehtoiset toimenpiteet kuten sosiaalihuollon mukaiset sijoitukset tai lähiyhteisöjen reaktiot voivat sosiaalisilta ja koetuilta seurauksiltaan olla jopa rikosseuraamuksia ankarampia.

Lapsen oikeus kasvatukseen ja erityiseen suojeluun

Kaikissa yhteiskunnissa lasten hirmutekoja on vaikea käsitellä. Normeja rikkova lapsi ei haasta vain seuraamusjärjestelmää, vaan myös lasten kanssa toimivia ammattilaisia, kasvattajia ja tutkijoita. Omaehtoinen, kompetentti ja toimintakykyinen lapsi on nykyajan ihanne, mutta todellisuudessa edelleen kyvytön täysin arvioimaan tekojensa seurauksia. Sen tähden lapsella on oikeus kasvatukseen, valvontaan ja erityiseen suojeluun. Lapsen oikeuksia kunnioittavassa ilmapiirissä kasvaa todennäköisesti itseään ja toisia kunnioittavia ihmisiä.

Englantilaispojan kuoleman synnyttämä paniikki on ainutkertainen median historiassa. Useiden muistiin on piirtynyt kuva pienestä pojasta, joka kävelee ulos kauppakeskuksesta tappajiensa – kahden nuoren pojan – kanssa. Moni muistaa myös tapauksesta raivostuneet ihmisjoukot, jotka heittelivät poikia kuljettaneita autoja kivillä. Norjassa pienen tytön surmaajiin suhtauduttiin suojellen, eikä heidän identiteettejään ole paljastettu tänäkään päivänä. Myös surmatun tytön äiti kertoi antaneensa pojille anteeksi, koska he olivat lapsia. Kymmenen vuotta tapahtuman jälkeen hän totesi lehtihaastattelussa, että norjalainen käytäntö on hänen mielestään edelleen maailman paras.

Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston tutkimuspäällikkö (ma.).


LÄHTEET:

Brown, Sheila (2005) Understanding Youth and Crime: Listening to youth? Second Edition. Berkshire: Open University Press.

Child’s Rights International Network (2018) Minimum Ages Of Criminal Responsibility In Europe.

Elonheimo, Henrik (2010) Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu. Turun yliopiston julkaisuja C299. Turku: Turun yliopisto.

Guardian 20.3.2010: The Norway town that forgave and forgot its child killers.

Harrikari, Timo (1999) Lapsi rikoksesta epäiltynä. Lapsirikollisuus poliisin esitutkinta-aineistossa. Vankeinhoidon koulutuskeskuksen julkaisu 7/99. Helsinki.

Harrikari, Timo (2004) Alaikäisyys ja rikollisuuden muuttuvat tulkinnat suomalaisessa lainsäätämiskäytännössä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura.

Helsingin Sanomat 23.7.2017: Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – "Tapaus Kevinin" esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen.

Helsingin Sanomat 27.3.2018: Pikkupoikina lapsen­surmaajiksi leimatut veljekset todettiin syyttömiksi Ruotsissa – Syyttäjä: Kevinin kuolema ei ehkä edes ollut rikos. )

Lakialoite 160/2001 Laki rikoslain 3 luvun 1 ja 2 §:n muuttamisesta

Marttunen, Matti (2008) Nuorisorikosoikeus: Alaikäisten rikosten seuraamukset kriminaalipoliittisesta ja vertailevasta näkökulmasta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 236: Helsinki, OPTL.

Muncie, John (2014) Youth and Crime, 4th edition. Lontoo: Sage.

Pekkarinen, Elina (2010) Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu. Viisi tapaustutkimusta kuudelta vuosikymmeneltä. Helsinki: Nuorisotutkimusseura & Nuorisotutkimusverkosto.

Rikoslaki 38/1889.

Yle verkkouutiset 10.5.2018: Nelivuotias vapautettiin syytteistä Egyptissä: Pussasi luokkakaveriaan esikoulussa.

Yleiskommentti nro 10 (2007) Lasten oikeudet nuoriso-oikeudessa. Geneve: YK:n lapsen oikeuksien komitean 44. istunto.

Yleissopimus lapsen oikeuksista. Yhdistyneet Kansakunnat. Suomen Unicef.


 
Julkaistu 8.6.2018
Sivun alkuun |