Anne Alvesalo-Kuusi & Liisa Lähteenmäki

Yhteisösakot eivät kuvasta työturvallisuusrikosten vakavuutta

Yhteisösakkotuomiot työturvallisuusrikoksissa ovat tutkimuksen mukaan yleistyneet, mutta sakkojen taso on jäänyt lieväksi. Vain joka neljännessä tapauksessa yritykselle tuomitaan yhteisösakko. Useimmiten työturvallisuusrikoksista rangaistaan edelleen työnjohtotasoon tai keskijohtoon kuuluvia yksilöitä.

Työterveyslaitoksen ja Turun yliopiston tutkimushankkeessa "Yhteisövastuu ja työturvallisuusrikos muuttuvan työelämän ja lainsäädännön käytännöissä" tutkittiin yhteisösakkojen kohdistumista, tasoa ja tuomioiden laatua työturvallisuusrikostapauksissa vuosina 2010–2014. Tutkimuksen rahoittivat Työsuojelurahasto ja Turun yliopisto.

Työturvallisuusrikoksesta on vuodesta 2003 lähtien voitu tuomita sakkoon yksittäisten työnantajaa edustavien henkilöiden lisäksi myös yhteisö eli yritys, yhdistys tai julkinen organisaatio. Tätä kutsutaan oikeushenkilön rangaistusvastuuksi ja siitä tuomittavaa rangaistusta yhteisösakoksi.

Tutkituissa yhteisösakkotapauksissa (154) vuosina 2010–2014 vammautui yhteensä 140 henkilöä ja 12 henkilöä kuoli. Suurin osa uhreista oli miehiä (85 %). Yleisimmin vammat syntyivät kontaktista laitteen kanssa (32 %) tai putoamisesta (25 %). Kuolemantapauksissa yleisin syy oli työnantajan laiminlyönneistä johtuva putoaminen (58 %). Uhreista 73 prosenttia oli tuomitun yrityksen omia työntekijöitä ja 19 prosenttia alihankkijan työntekijöitä.

Yhteisösakkoja tuomitaan melko harvoin

Yksilöitä rangaistaan työturvallisuuden laiminlyönneistä useammin kuin organisaatioita. Vuosina 2010–2014 tuomittiin yhteisösakko kaiken kaikkiaan 154 työturvallisuusrikostapauksessa ja tuomittuja yhteisöjä oli yhteensä 161. Samana ajanjaksona työturvallisuusrikoksista tuomittiin käräjä- ja hovioikeuksissa 805 henkilöä, joista 773 sakkotuomioon. Keskimäärin ajanjaksolla 2010–2014 yhteisösakkoja tuomittiin vain noin joka neljännessä työturvallisuusrikostapauksessa.

Kun yhteisösakko vuonna 1995 säädettiin, haluttiin sillä korostaa yhteisön vastuuta erityisesti sellaisissa rikoksissa, joissa yksilönvastuu olisi muodostunut kohtuuttomaksi. Lisäksi haluttiin huomioida se, että moitittava ja rangaistava menettely on usein seurausta useamman henkilön päätöksenteosta, toimista tai laiminlyönneistä yhteisön toiminnassa. Tämä lain tavoite ei siis näytä tutkimuksen perusteella täysin toteutuneen.

Yhteisösakkotuomiot ovat lieviä

Vuosina 2010–2014 tuomittu keskimääräinen yhteisösakko oli 10 700 euroa. Pienin tuomittu sakko oli 500 euroa, vaikka lain määräämä minimi on 850 euroa. Suurin yksittäinen sakko taas oli 180 000 euroa, kun rangaistusmaksimi on 850 000 euroa. Tyypillisin tuomittu sakko oli 5000 euroa.

Pääosa tuomituista yhteisöistä oli yksityisiä yrityksiä (94 %, 152 kpl), muita yhteisöjä kuten kaupunkeja, kuntayhtymiä tai valtionyhtiöitä oli vain 6 prosenttia. Eniten yhteisösakkoja tuomittiin teollisuuden alalla toimiville yrityksille (58 %) ja toiseksi eniten rakentamisen alalla toimiville (27 %). Tuomituissa yrityksissä oli vain vähän taloudeltaan todella heikkoja tai hyvin pieniä yrityksiä. Yli puolet (54 %) tuomituista yrityksistä kuului liikevaihtoluokkaan yli 10 miljoonaa euroa.

Tutkimuksen kohteena olleissa yhteisösakkotapauksissa tuomittiin yhteisöjen lisäksi 288 henkilöä. Lähes kaikki saivat sakkorangaistuksen, vain yhdelle tuomittiin ehdollinen vankeusrangaistus. Tuomituista henkilöistä 26 prosenttia oli ylintä johtoa, 38 prosenttia keskijohtoa ja 33 prosenttia työnjohtoa. Keskimääräinen sakko/henkilö oli 1170 euroa.

Yhteisösakkoja tuomitaan vaihtelevasti eri alueilla

Työturvallisuusrikoksista tuomittiin vuosina 2010–2014 yhteensä 161 yhteisösakkoa. Vuosittain sakkoja tuomittiin keskimäärin 32. Tuomioista 119 annettiin käräjäoikeuksissa, 40 hovioikeuksissa ja kaksi Korkeimmassa oikeudessa. Käräjäoikeuksissa sakkojen keskimääräinen summa oli tutkittuna ajanjaksona 7300 euroa, hovioikeuksissa 16 400 euroa ja Korkeimman oikeuden kahdessa tapauksessa sakkosummat olivat 20 000 euroa ja 180 000 euroa.

Keskimääräiset sakkosummat ovat kymmenen vuoden aikana nousseet hieman, mutta sakkosummissa on samalla suurta vuosittaista vaihtelua. Sakkojen määrä on puolestaan moninkertaistunut: Vuonna 2005 tuomittiin vain kaksi yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta, mutta vuonna 2014 tuomioita oli 37.

Tarkasteltaessa käräjäoikeuksissa tuomittuja tapauksia, havaittiin, että vuosina 2010–2014 työturvallisuusrikoksesta tuomituista yhteisösakkotapauksista peräti neljännes (28 kpl) tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Pohjanmaalla tuomittiin lähes yhtä paljon (26 kpl), mutta tuomiot jakautuivat Pohjanmaan käräjäoikeuteen ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen. Vantaan, Varsinais-Suomen, Lapin ja Espoon käräjäoikeuksissa tuomittiin samalla ajanjaksolla vain yksi yhteisösakko kussakin. Suuret erot yhteisösakkotuomioiden määrässä eivät selity rikollisuuden määrän vaihtelulla, vaan kyse on todennäköisesti paikallisen aluehallintoviraston aktiivisuudesta ja osaamisesta, sekä syyttäjien ja poliisin toiminnasta.


Kuvio 1. Työturvallisuusrikokset rikosoikeusjärjestelmässä vuonna 2014.

Lähteet: Poliisin tietojärjestelmä (poliisin kirjaamat työturvallisuustapaukset ja rikosilmoitukset), Tilastokeskus (tuomitut henkilöt, työturvallisuusrikos päärikoksena) ja Oikeusrekisterikeskus (tuomitut henkilöt, työturvallisuusrikos päärikoksena sekä kaikki tuomitut yhteisöt).

Huolimattomuus ja varomattomuus yleisin peruste

Useimmin tuomiossa mainittu peruste yhteisösakolle oli se, että yhteisön toiminnassa ei ollut noudatettu tarvittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi (58 % tuomioperusteista). Yhteisön johdon osallisuus muodosti 35 prosenttia tuomioperusteista ja 15 tuomiossa rangaistusvastuun perustetta ei ollut kirjattu lainkaan.

Yhteisösakon rahamäärä vahvistetaan rikosvastuun perustavan laiminlyönnin laadun ja laajuuden tai johdon osuuden, sekä oikeushenkilön taloudellisen aseman mukaan. Sakkosummaa perusteltiin 83 prosentissa tuomioista jollakin yhteisön taloudelliseen tilaan viittaavalla mittaamisperusteella (liikevaihto, tulos, henkilöstön määrä tms.). Yleisin yhteisön taloudelliseen tilanteeseen viittaava mittaamisperuste oli yhteisön tilikauden tulos. Toiseksi yleisin ilmoitettu mittaamisperuste oli laiminlyönnin laatu ja laajuus: se mainittiin mittaamisperusteeksi 62 prosentissa tuomioista.

Syyttäjän vaatimus ja rikoksen seuraukset vaikuttavat sakkosummaan

Tuomioon kirjattujen mittaamisperusteiden lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin tilastollisen analyysin avulla sakkosummaa selittäviä tekijöitä. Tarkastelun perusteella tuomioistuimen määräämää sakkosummaa selittää etenkin syyttäjän vaatimus.

Ajanjaksolla 2010–2014 syyttäjät vaativat työturvallisuusrikostapauksissa käräjäoikeuksissa yhteisösakkoa keskimäärin 14 000 euroa, hovioikeuksissa 30 000 euroa ja Korkeimman oikeuden kahdessa tapauksessa 60 000 euroa. 35 yhteisön osalta (22 % tuomituista yhteisöistä) syyttäjä ei ollut yksilöinyt vaadittua sakkosumma tai sitä ei ollut kirjattu tuomioon. Alhaisimmillaan syyttäjän vaatimus oli 850 euroa ja korkeimmillaan 200 000 euroa. Täsmälleen syyttäjän vaatima summa tuomittiin 26 prosentissa tuomioista. Vain harvoin (4 %) tuomittu summa ylitti syyttäjän alun perin vaatiman summan. Joka toisessa tapauksessa tuomioistuin tuomitsi alhaisemman sakon kuin syyttäjä oli vaatinut. Keskimäärin tuomioistuimet tuomitsivat 69 prosenttia siitä summasta, mitä syyttäjä oli alun perin vaatinut.

Hyödyn konfiskointia syyttäjä vaati vain 16 tapauksessa (10 %). Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty tuomittiin menetetyksi 60 prosentissa vaadituista tapauksista. Keskimääräinen menettämisseuraamusvaatimus oli 1900 € ja tuomittu summa 230 €. Työturvallisuusrikoksen taustalla olevaa hyötyä ei näytetä oikein tunnistettavan. Esimerkiksi putoamissuojauksen suunnittelematta ja toteuttamatta jättäminen tuottaa selkeää taloudellista hyötyä, joka tulisi huomioida rikostapauksissa. Lisäksi tällainen laiminlyönti tuottaa epäoikeudenmukaista kilpailuetua.

Myös rikoksen seuraus näytti selittävän sakon määrää: Jos työturvallisuusrikoksen uhri oli kuollut, oli sakko lähes kaksinkertainen verrattuna kaikkien tapausten keskiarvoon. Samoin jos vammautuneita uhreja oli enemmän kuin yksi, sakko oli lähes yhtä korkea kuin kuolemantapauksissa. Tutkitulla ajanjaksolla tuomittiin vain 11 sellaista tapausta, joissa ei ollut välittömiä uhreja. Tällaisissa tapauksissa sakko oli keskimäärin 3500 euroa pienempi verrattuna kaikkiin tapauksiin. Myös tuomioistuimen toteama uhrin myötävaikutus näyttäisi vaikuttavan sakon määrää reilut 6000 euroa pienentävästi.

Viranomaisen jo ennen tapahtunutta rikosta antamat huomautukset eivät puolestaan näyttäisi selittävän sakkosumman vaihtelua. Ainakin joka viidennessä tuomitussa yrityksessä oli jo ennen rikosta sattunut työtapaturma tai läheltä piti -tilanne. Rikoksen keskimääräinen kesto oli peräti 525 päivää niissä tapauksissa, joissa se oli ilmoitettu (90). Rikoksen kesto ei kuitenkaan näyttänyt selittävän sakon määrää lainkaan. Vaihtelua ei selittänyt myöskään tuomarin sukupuoli.

Tehokkaammat keinot tarpeen työturvallisuusrikosten vähentämisessä

Tutkimuksen perusteella sakkojen vaikuttavuus tuomitun yhteisön taloudelliseen tilanteeseen nähden näyttää olevan suurimmassa osassa työturvallisuusrikostapauksia heikko. Jotta rangaistuksen ohjaus- ja yleisestävyysfunktiot toteutuisivat, sakkojen tasoa olisi syytä nostaa ja suhteuttaa ne paremmin yhteisöjen pitkän aikavälin kantokykyyn. Taloudellisen tilan arviointiin syyttäjät ja tuomarit tarvitsevat myös koulutusta.

Tuomioiden perusteluissa pitäisi täsmentää rangaistuksen mittaamisperusteet nykyistä avoimemmin ja selkeämmin. Oikeushenkilön rangaistusvastuun kohdalla rangaistusasteikko on poikkeuksellisen laaja ja tarkoitettu kattamaan hyvin erilaisia työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön täyttäviä tekoja ja laiminlyöntejä.

Suomessa tulisi myös uudelleen avata keskustelu myös muiden yhteisörangaistusten, kuten ulkopuolinen valvonta, julkisuus, väliaikainen kielto osallistua julkisen sektorin tarjouskilpailuihin, toimintaluvan väliaikainen peruuttaminen ja yhteisöjen vapauden rajoittaminen, käyttöönotosta. Muiden maiden käytäntöjä ja niiden vaikuttavuutta yhteisörikollisuuden vähentämisessä olisikin syytä tutkia uudelleen nykytilanteen valossa.

Tarkasteltujen tapausten valossa voi myös todeta, että työturvallisuus on tuomituissa yrityksissä usein vain muodollista: asiakirjat ja suunnitelmat ovat kunnossa, mutta todellinen valvonta, ohjeistus, opastus ja neuvonta työpaikoilla on heikkoa ja puutteellista. Edes viranomaisten antamat toimenpidesuositukset tai kehotukset eivät aina johda laiminlyöntien korjaamiseen. Työturvallisuusrikoksiin syyllistytään joissakin yrityksissä myös yhä uudelleen: Tuomioista löytyi kaikkiaan kahdeksan sellaista yritystä, jotka oli tuomittu tutkimusajankohtana useammin kuin kerran. Pahimmillaan sama elintarviketeollisuuden alan yritys oli tuomittu työturvallisuusrikoksesta viiden vuoden aikana peräti neljä kertaa. On myös melko yleistä, että vastaajat syyttävät tapahtumista uhria. Tapaturman taustalla olevaa laiminlyöntien ketjua ei tunnisteta ja ymmärrys työturvallisuusrikoksen luonteesta on heikkoa.

Alvesalo-Kuusi, Anne, Lähteenmäki, Liisa, Janhonen, Minna, Tapani, Jussi & Räsänen, Tuula (2017) Yhteisövastuu, turvallisuus ja työturvallisuusrikos muuttuvan työelämän ja lainsäädännön käytännöissä. Loppuraportti. Työterveyslaitos.

Alvesalo-Kuusi on oikeussosiologian professori ja Lähteenmäki tutkijatohtori Turun yliopistossa.

 
Julkaistu 9.3.2018
Sivun alkuun |