Mikko Aaltonen

Työttömyys ja rikollisuus

Artikkelissa tarkastellaan työttömyyden yhteyttä rikoskäyttäytymiseen rekisteriaineistojen ja viimeaikaisten kansainvälisten tutkimusten valossa.

Kysymys työttömyyden rikollisuutta lisäävästä vaikutuksesta on kriminologisen tutkimuksen kestoteemoja. Kriminologisista teorioista on johdettavissa useita mekanismeja, joiden kautta tällainen vaikutus voisi toteutua: työttömyydestä mahdollisesti seuraavat taloudelliset ongelmat, stressi, sosiaalisten siteiden heikkeneminen ja rutiinitoimintojen muutokset voivat kaikki vaikuttaa rikollisuuden riskiä lisäävästi. Niin sanotun elämänkaarikriminologian kentällä työllistymistä on toisaalta pidetty rikosuran päättymistä edesauttavana mahdollisena "käännekohtana" (Laub & Sampson 2003). Aihepiiriä on tutkittu paljon myös taloustieteen kentällä, ja monet viime aikojen kiinnostavimmista tutkimuksista ovatkin ekonomistien tekemiä.

Sinänsä uskottavien mekanismien olemassaolosta huolimatta empiirinen tutkimusnäyttö työttömyyden rikollisuutta lisäävästä vaikutuksesta on ristiriitaista. Käsittelen tässä kirjoituksessa lähinnä sellaisia työttömyyden ja rikollisuuden välistä yhteyttä tarkastelleita tutkimuksia, joissa on hyödynnetty luonnollisia koeasetelmia tai muita vastaavia lähestymistapoja, jotka pyrkivät eristämään työttömyyden kausaalivaikutuksen muista sekoittavista tekijöistä. Artikkelin aluksi esitän Tilastokeskuksen tilastojen pohjalta tietoja sitä, millaisena työttömyyden ja rikollisuuden välinen yhteys näyttäytyy poliisin tietoon tulleen rikollisuuden osalta Suomessa.

Työssäkäyvien osuus epäillyistä pienin omaisuus- ja huumausainerikoksissa

Julkisesti saatavilla olevien Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilaston (2018) tietojen perusteella voidaan tarkastella rikoksista epäiltyjen sosioekonomista taustaa useamman mittarin, kuten koulutuksen ja tulojen avulla. Työttömyyden ja rikollisuuden välisen yhteyden tarkasteluun sopii parhaiten pääasiallisen toiminnan muuttuja, joka erottelee työssäkäyvien ja työttömien työnhakijoiden (=työvoima) lisäksi eri syistä työvoiman ulkopuolella olevat. Työvoiman ulkopuolelle kuuluvat esimerkiksi sellaiset työttömät henkilöt, jotka eivät ole rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi, ja saavat toimeentulotukea. Seuraavasta analyysista on poistettu ne epäillyt, joilta ei ollut saatavilla väestötietoja ollenkaan (esimerkiksi maassa tilapäisesti oleskelevat henkilöt). Tarkastelu on rajattu 21–39-vuotiaisiin henkilöihin, sillä tätä nuorempien ikäryhmien työssäkäynti on harvinaisempaa, ja suurin osa ikäluokasta opiskelee.

Kuvion 1 perusteella nähdään, että erityisesti omaisuus- ja huumausainerikoksista vuonna 2016 epäillyt ovat pääsääntöisesti joko työttömiä työnhakijoita tai työvoiman ulkopuolella. Varkausrikosten osalta työssäkäyvien osuus oli ainoastaan kahdeksan prosenttia, petos- ja huumausainerikoksissa noin joka viidennes. Rattijuopumuksissa ja pahoinpitelyrikoksissa työssäkäyvien osuudet ovat hieman korkeampia, mutta edelleen valtaosa epäillyistä ei käy töissä. Seksuaalirikoksissa työllisten osuus on hieman alle puolet, kirjanpitorikoksissa hieman yli puolet. Liikennerikkomuksista epäiltyjen pääasiallisen toiminnan jakauma vastaa varsin pitkälti koko saman ikäisen väestön jakaumaa. Kuvio osoittaa siten rikollisuuden ja työssäkäynnin yhteyden voimakkuuden riippuvan rikoslajista.

Kuvio 1. Vuonna 2016 rikoksista epäiltyjen 21-39-vuotiaiden pääasiallinen toiminta vuonna 2014 ja saman ikäisen väestön pääasiallisen toiminnan jakauma vuonna 2014 (%).


Työttömyyden ja rikollisuuden yhteisvaihtelu elämänkaarella

Pääasiallisen toiminnan ja rikollisuuden välisen yhteisvaihtelun perusteella ei voida tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä syy-seuraussuhteista. Vielä kesken olevassa tutkimuksessamme analysoimme sitä, missä määrin nuorena alkanut rikoskäyttäytyminen ennustaa menestystä työmarkkinoilla myöhemmin elämässä (Aaltonen, Weerman & Martikainen 2018). Alustavat tulokset osoittavat, että suurin osa muutamia poliisin tietoon tulleita rikoksia tehneistä nuorista työllistyy lähes yhtä hyvin kuin rikoksia tekemättömät nuoret. Sitä vastoin ne verrattain pienet vähemmistöt pojista ja tytöistä, joiden rikoskäyttäytyminen on laajempaa ja intensiivisempää, päätyvät tyypillisemmin työttömiksi tai työvoiman ulkopuolelle. Nämä tulokset korostavat sitä mahdollisuutta, että työttömyys voi olla osin rikoskäyttäytymisen seurausta, tai molemmat lopputulemat vaihtoehtoisesti jonkin kolmannen tekijän aiheuttamaa.

Vuonna 2013 julkaistussa artikkelissamme (Aaltonen ym. 2013) tutkimme sitä, missä määrin työttömyyden vaihtelu elämänkaarella ennustaa vaihtelua eri rikostyyppeihin syyllistymisessä. Tutkimuksen päätulosten mukaan saman yksilön todennäköisyys syyllistyä omaisuusrikoksiin kasvaa työttömyyden myötä, mutta väkivaltarikosten ei. Tätä analyysia on sittemmin jatkettu aineistolla, jossa on aikaisempaa parempi työttömyyttä ja työssäkäyntiä kuvaava mittari, pitkälti vastaavin alustavin tuloksin.

Massairtisanomisilla vaikutuksia omaisuusrikoksiin Norjassa ja Tanskassa

Ajatus siitä, että työttömyydellä olisi merkittävin vaikutus nimenomaan omaisuusrikoksiin ei ole uusi eikä yllättävä. Uutta empiiristä tukea tällaiselle mekanismille on löydetty tanskalaisilla ja norjalaisilla aineistoilla tehdyissä tutkimuksissa, joissa on analysoitu rikoskäyttäytymisen muutosta sellaisessa joukossa ihmisiä, jotka irtisanottiin työpaikastaan osana merkittäviä tuotannon leikkauksia tai muita massairtisanomisia. Molemmissa tutkimuksissa vertailukohtana toimivat vastaavissa töissä olleet ihmiset, joiden työpaikkoihin ei kohdistunut samanlaisia leikkauksia.

Tutkijat osoittavat, että kahden ryhmän rikollisuudessa ei ole eroa ennen irtisanomisvuotta, mutta sen jälkeen irtisanottujen rikostaso nousee verrokkeja korkeammaksi sekä Norjassa että Tanskassa. Tämä vaikutus näyttää liittyvän nimenomaan matalasti koulutettujen henkilöiden omaisuusrikollisuuden lisääntymiseen, mikä on linjassa edellä mainittujen suomalaistulosten kanssa. On kuitenkin pidettävä mielessä, että tällaisessa kohderyhmässä vain pieni vähemmistö päätyy tekemään rikoksia irtisanomisen jälkeenkään: omaisuusrikosten taso irtisanomisen jälkeen oli noin 0.16 omaisuusrikosta sataa henkilöä kohden, kun vastaava taso ennen irtisanomista oli noin 0.1 omaisuusrikosta (Savolainen, Aaltonen & Skardhamar 2018).

Työvoiman kysynnällä merkitystä uusintarikollisuuden kannalta

Vaikka edellä mainitut irtisanomisten kohteeksi joutuneita – lähtökohtaisesti vähän rikoksia tekeviä ryhmiä – koskevat tulokset ovat tärkeitä pohdittaessa työllisyysasteen vaihtelun rikollisuusvaikutuksia aggregaattitasolla, on suurin osa kriminologisen tutkimuksen mielenkiinnosta kohdistunut rikosuralla olevien henkilöiden työllistymiseen varsinkin vankeuden jälkeen ja tuon työllistymisen uusintarikollisuusvaikutuksiin.

Kokonaisuutena arvioiden näyttö vankeuden jälkeisen työnsaannin rikollisuutta vähentävästä vaikutuksesta on heikkoa. Satunnaistettuja koeasetelmia hyödyntäneiden työllisyyttä parantamaan pyrkineiden interventioiden vaikutukset ovat jääneet toivotuista (Bushway & Apel 2012). Osasyynä voi olla se, että näissä tarkastellut työt ovat tyypillisesti olleet heikosti palkattuja tai tilapäisluontoisia. Havainnoivissa tutkimuksissa on saatu tuloksia, jonka mukaan "korkealaatuisemmilla" töillä rikollisuutta vähentävä vaikutus olisi, mutta näiden tutkimusten ongelmana on se, että valikoitumismekanismeja ei ole huomioitu riittävällä tavalla.

Sinänsä ajatus siitä, että työn kysynnällä olisi merkitystä vankien uusintarikollisuuden kannalta, saa tukea tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta, jossa havaittiin uusimisen riippuvan siitä, missä määrin asuinalueella oli vapautumisvuonna tarjolla matalan osaamistason töitä rakennusalalla ja teollisuudessa (Schnepel 2016). Paremman suhdannetilanteen aikaan vapautuneet uusivat rikoksia harvemmin. Vielä julkaisemattoman tutkimuksemme mukaan myös Suomessa rikostaustaiset miehet työllistyvät usein juuri näille aloille.

Yhteiskunnan ja työmarkkinoiden muutos vaikuttaa osaltaan entisten vankien työnsaannin mahdollisuuksiin. On todennäköistä, että kasvavat koulutusvaatimukset ovat heikentäneet vankien työllistymismahdollisuuksia Suomessa ja muualla. Tähän viittaavat myös ne tutkimustulokset, jonka mukaan rikosten tekemisen lopettaneista vangeistakaan vain harva työllistyy vakituisesti nyky-Suomessa (Aaltonen 2016). Vaikka työllistymisellä olisikin aito vaikutus uusimiseen, avoimeksi jää kysymys siitä, miten vapautumisen jälkeistä työllistymistä voitaisiin parhaiten edistää. Tällaisten toimenpiteiden työllisyysvaikutusten arviointiin tarvitaan myös entistä parempaa tutkimusta.

Kirjoittaja on erityisasiantuntija oikeusministeriössä.

LÄHTEITÄ

Aaltonen, Mikko & MacDonald, John & Martikainen, Pekka & Kivivuori, Janne (2013): Examining the Generality of the Unemployment-Crime Association. Criminology 51: 561–594.

Aaltonen, Mikko (2016): Post-release Employment of Desisting Inmates. British Journal of Criminology 56: 350–369.

Aaltonen, Mikko & Weerman, Frank & Martikainen, Pekka (2018): Criminal careers and types of occupations – what kinds of jobs are criminally active persons typically employed in? Julkaisematon käsikirjoitus.

Bennett, Patrick and Amine Ouazad (2016): Job Displacement and Crime: Evidence from Danish Microdata. Working Paper, Copenhagen Business School, Department of Economics.

Bushway, Shawn & Apel, Robert (2012): A Signaling Perspective on Employment‐based Reentry Programming. Criminology & Public Policy 11: 21–50.

Laub, John H. & Sampson, Robert J. (2003): Shared Beginnings, Divergent Lives: Delinquent Boys to Age 70. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Rege, Mari & Skarðhamar, Torbjørn & Telle, Kjetil & Votruba, Mark (2014): Job Displacement and Crime. Results from Norwegian Register Data. Unpublished manuscript.

Savolainen, Jukka & Aaltonen, Mikko & Skarðhamar, Torbjørn (2018): Employment, Crime, and the Life Course. In The Oxford Handbook on Developmental and Life-Course Criminology. Oxford: Oxford University Press.

Schnepel, Kevin (2017): Good Jobs and Recidivism. The Economic Journal, tulossa. doi: 10.1111/ecoj.12415

Tilastokeskus (2018): Rikos- ja pakkokeinotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=2342-9151. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 1.2.2018].

 
Julkaistu 9.3.2018
Sivun alkuun |