Elina Pekkarinen

Muureja ja siltoja rikostaustaisten työelämässä

Työssäkäynti on yksi keino kiinnittää vapautuva vanki yhteiskuntaan ja normaaliin arkeen kriittisessä vapautumisen vaiheessa. Käytännön toimijat kertovat, millaisia haasteita rikostaustaisten ihmisten työllistymisessä on.

Riihimäen vankilan ammattioppilaskoulussa vangit voivat suorittaa kone- ja metalli-alan perustutkinnon oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuskoulutuksena on mahdollista opiskella myös autoalan perustutkintoa.

Viime syksynä "Ottoa" ei enää näkynyt. Ilmeni, että Otto oli jäänyt kiinni kannabiksen poltosta ja keskeyttänyt sen vuoksi opintonsa terveydenhuoltoalan ammattitutkintoon tähtäävällä linjalla. Kaverit totesivat, että eihän sen kannata enää jatkaa, kun se jäi kiinni. Otto ei ehkä tiennyt, ettei opiskeluoikeutta voi peruuttaa käyttörikoksen perusteella. Sen sijaan vakavammista rikkeistä opiskelu- tai työura voi katketa alkuunsa, sillä viime vuosina opiskelijoiden soveltamattomuuteen puuttuvia ns. SORA-säädöksiä on tiukennettu monella alalla. Vaikka rikosrekisteriin kirjataan lähinnä vain vapausrangaistukseen tuomittujen tietoja, merkinnät lievemmistä rikoksista, kuten käyttörikoksista, jäävät poliisin tietojärjestelmään. Joillain aloilla turvallisuusselvityksessä paljastuva rike muodostuu opintojen ja työllistymisen esteeksi. Otonkin kohdalla käyttörikos olisi saattanut vaikuttaa myöhempään työllistymiseen.

Kun yksi kannabiskokeilu voi muodostua työuran esteeksi, kuinka suuren muurin vakava rikostausta työelämälle muodostaa? Rikostaustan kielteinen vaikutus yksilön työllistymiseen heijastuu toki muualtakin kuin rekisterimerkinnöistä. Tavallista on, että rikoskäyttäytyminen on kytköksissä impulssikontrollin heikkouksiin ja elämänhallinnan ongelmiin, kuten juuri päihteidenkäyttöön. Rikollisuus on usein myös asunnottomuuden, velkaantumisen, menetettyjen luottotietojen, heikon terveydentilan, matalan koulutuksen ja ihmissuhdevaikeuksien seuramies. Kun nämä kaikki ongelmat kasautuvat yhteen, ajautuu palkkatyöläisen arki yhä kauemmas omasta elämänpiiristä. Työnteolla on suomalaisessa yhteiskunnassa kuitenkin suuri arvostus, joka viime vuosien kestävyysvajepuheissa on saanut aiempaakin vahvemman aseman. Työnteolla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia myös rikoksentekijöiden kuntoutumisessa. Vaan miten työnteko käytännössä onnistuu?

Muurin takaa työelämään

Vangeista noin kolmannes osallistuu työtoimintaan vankeusaikana. Työssäkäynti onkin yksi keino kiinnittää yksilöä yhteiskuntaan ja normaaliin arkeen kriittisessä vapautumisen vaiheessa. Vankilasta vapautuville apua ja tukea tarjoavan KRIS -järjestön Move on! -hankkeessa tarjotaan vapautuville vangeille räätälöityä tukea työn haussa ja työsuhteen aikana yhteistyössä TE-toimiston, rikosseuraamuslaitoksen ja vankiloiden sekä yhdyskuntaseuraamuslaitoksen kanssa. KRIS-Etelä-Suomen Markku Heikkilän mukaan työ on yksi keskeisin tekijä vankeudenjälkeiseen elämään kiinnittymisessä, ja vankien työllistyminen onnistuu parhaiten, kun työpaikkaan päästään kiinnittymään jo koevapauden aikana.

– Tässä vaiheessa kaverit eivät myöhästele eivätkä pidä rokulipäiviä, vaan motivaatio on korkealla. Työnantajan katkaistessa työkokeilun, he joutuisivat takaisin vankilaan. Tämä on luontainen kova sanktio ja pirun hyvä pakko onnistua, toteaa Heikkilä.

Samalla työ kiinnittää kriittisten kuukausien kuluessa uusiin rutiineihin ja sosiaalisiin ympyröihin. – Vanhat kaverit ehtii jo vaihtua näihin uusiin työkavereihin. Ja iltaisin sitten nukutaan. Kun haetaan vapauspassi, hyvä rutiini pyörii jo, Heikkilä kuvailee.

Ilman intensiivistä tukea kiinnittyminen työelämään onkin vaikeaa, ellei mahdotonta. Petri Danielsson ja Mikko Aaltonen seurasivat erilaisiin seuraamuksiin tuomittujen työllisyyttä ja toimettomuutta viisi vuotta ennen seuraamusta ja viisi vuotta sen jälkeen todeten, että työmarkkinakytkös on erittäin heikko. Etenkin ehdottomaan vankeuteen tuomittujen iältään yli 25-vuotiaiden joukossa alle viisi prosenttia ylsi vastemuuttujana käytettyyn 15 000 euron vuosiansioon. Lievempiin seuraamuksiin eli yhdyskuntapalveluun ja ehdolliseen vankeuteen tuomittujen työllisyystilanne oli sen sijaan suotuisampi ja vaihteli noin 20 ja 40 prosentin välillä.

Move on! -hankkeen Heikkilä ei kaunistele tilannetta, vaikka vuosina 2016–2017 on työllistetty jo noin 150 vankia. Ongelmia tulee etenkin, jos rikosura on jatkunut pitkään, asiakkaalla on päihdeongelmia ja oma motivaatio on suuntautunut rikosuralle. Ongelmat eivät rajaudu kuitenkaan vain työntekijöihin, vaan suuri este kohdataan työnantajien asenteissa.

– Jos ihan suoraan soitan ja kysyn työnantajalta, että tossa ois tollanen kaveri, joka pääsisi koevapauteen – oisko teillä kiinnostusta ottaa sitä töihin, niin ei varmasti ole, toteaa Heikkilä.

Yrityksille on kuitenkin tarjolla huomattava porkkana, sillä työllistettävä vanki ei ensimmäisten kuukausien aikana kustanna työnantajalle edes vakuutusmaksujen vertaa. Jos asiat sujuvat ja työntekijä hoitaa tehtävänsä hyvin, koevapauden aikainen työkokeilu muuttuu usein pysyväksi työsuhteeksi.

– Kyllä ne pitävät mielellään asiaan perehdytetyn työntekijän. Silloin työt jatkuu ja kaverille tulee ihan sellanen aito työelämä.

Nivelvaiheet edellyttävät kuitenkin hanketyöntekijän tukea ja tuki jatkuu usein palkkatyösuhteen solmimisen jälkeenkin.

Heikkilä korostaa, että nuoria tulisi tuputtamisen sijaan kannustaa opiskeluun ja hyväksyä myös työt, joissa voi edetä parissa vuodessa ammattimieheksi asti. Kiinnittyminen työhön kohentaa taloutta ja itsetuntoa nopeasti. Kiinnittyminen on todennäköisempää, jos tuomio on tullut lievästä rikoksesta, tuomioita ei ole toistuvasti, eikä henkilöllä ole päihderiippuvuutta. Heikkilä korostaa, että on helpommin ja vaikeammin työllistettäviä ihmisiä. Move on! -hankkeeseen ohjataan usein kaikkein motivoituneimpia vankeja.

– Kun kaveri on vankilassa menestynyt työssään ja sillä on hyvä motivaatio ja aloitekykyä, niin totta kai sitä halutaan tukea, ettei se taas suistuisi sinne väärille raiteille, Heikkilä kertoo.

Siltoja työelämään marginaalien marginaalista

Jotkut tahot tarjoavat työtä nimenomaan kaikkein vaikeimmin työllistettäville ihmisille. Helsingin kaupungin Idän päihde- ja psykiatriakeskuksen alainen päiväkeskus Symppis järjestää matalan kynnyksen toimintaa päihde- ja mielenterveysasiakkaille sekä sosiaali- ja terveysneuvontaa suonensisäisten huumeiden käyttäjille. Asiakkaille tarjotaan ruokaa ja viikko-ohjelmassa on monenlaista toimintaa bingosta kädentaitoryhmään. Samalla Symppikseen voi päästä työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan tai työllistyä palkkatuella. Työhön pyritään saamaan juuri kaikkein vaikeimmin työllistettäviä ihmisiä, joilla usein on vakavaa rikostaustaa. Työelämään siirtyminen ei ole helppoa.

– Elämänhallinta ei välttämättä ole mitään parasta. Me emme kuitenkaan edellytä, että työhön tulevat olisivat heti sataprosenttisesti valmiita virkamiehiä. Tästä huolimatta yritämme antaa mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään, kertoo Symppiksen vs. johtava sosiaaliohjaaja Linda Brown.

Hän korostaa, että etenkin päihderiippuvaisen ihmisen arki on hyvin etäällä normaalista palkkatyöstä. – Monelle jo korvaushoidossa oleminen käy työstä. On aika pitkä prosessi ponnistaa sieltä työelämään.

Työttömien aktivointitoimenpiteille Brown antaa tiukkaa palautetta. – Kun yksilö ei suoriudu sairauspäivärahojen edellyttämistä lääkärikäynneistäkään, aktivointitoimenpiteet tuntuvat kyykyttäviltä. Nämä ihmiset putoavat pitkiksikin ajoiksi toimeentulotuen varaan.

Rikollisuus on voimakkaasti stigmatisoivaa. Kriminologian klassikko Edwin M. Lemert on todennut, että vaikka lyödyt leimat vaikuttavat henkilön elämään monin tavoin, merkityksellistä on myös se, hyväksyykö ihminen nämä leimat osaksi omaa identiteettiään. Symppiksen asiakkaiden kohdalla leimoja kannetaan pitkään.

– Mietin aina, missä vaiheessa ihminen on sovittanut tekonsa, eikä rikostausta olisi enää ainoa asia, joka määrittää yksilön arvoa, Brown pohtii. – Näiden ihmisten tulisi itsensäkin luottaa itseensä, että he ovat osaavia ihmisiä kuten kuka tahansa.

Saman ilmiön tunnistaa vangeille töitä järjestävä Heikkilä. – Itsetunto ei ole nollassa, vaan miinuksen puolella.

Ihmisen itseensä uskomisen puute voikin muodostaa suurimman esteen uudelle elämänsuunnalle.

Työllistymisen esteitä on purettava

Koulutus on varmin astinlauta vakaaseen työuraan ja koulutuksen puute syrjäyttää tehokkaasti. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma julisti vuonna 2011, että tavoitteena on tehdä suomalaisista maailman osaavin kansa. Koulutusta painotetaan myös Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa. Vuonna 2016 vankeusvankien ajankäytöstä kuitenkin vain seitsemän prosenttia kului opiskeluun ja puolet ajasta oli passiiviaikaa. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan esteet toimintoihin osallistumiselle liittyvät henkilöstöresurssien riittämättömyyteen, eräiden vankiloiden toimintatilojen puutteeseen, vankien moniongelmaisuuteen ja laitosturvallisuuteen. Move on! -hankkeen Markku Heikkilä toteaa lisäksi, että monelle vangille ajatuskin opiskelusta on vastenmielinen. Useilla on taustallaan oppimisen ja keskittymisen vaikeuksia ja negatiivisia koulukokemuksia.

– Kun vankilassa rummutetaan, että älä mene töihin, kun sun pitää opiskella itselles se ammatti, niin siinä rakennetaan sellanen muuri sinne työelämään, Heikkilä huokaisee.

Symppiksen Linda Brown kertoo, että osalta heidän asiakkaistaan puuttuu peruskoulun päästötodistuskin. – Ei siinä hirveän nopeasti ruveta ruotsin kursseja suorittamaan, hän toteaa.

Koulutuksen tulisikin joustaa erilaisten oppijoiden ja opiskelumotivaatioiden mukaan, ja työelämään tulisi rakentaa työssä oppimisen väyliä. Esteitä työelämään siirtymiseksi tulisi lisäksi purkaa hallinnon puolelta. Vaikka vankien työllistämiseksi on laadittu strategioita ja työnantajia tuetaan avokätisesti, prosessi on byrokraattinen. Kentän toimijat pohtivat, ollaanko alalla turhankin varovaisia. Vankien siviilityöluvat ovat kiven alla ja Rikosseuraamuslaitos seuloo tiheällä kammalla yritykset, joihin vapautuva vanki voi työllistyä. Harva vankilasta vapautuva kykenee prosessiin ilman järjestöjen tarjoamaa tukea, jonka on kuljettava työuran rinnalla riittävän pitkään.

Kantaako palkkatyöläisen arki?

Tuoreissa rikoksista irtautumista tarkastelevissa desistanssitutkimuksissa korostetaan, että rikoksista irtautuminen tapahtuu asteittain ja prosessinomaisesti usein pitkän ajan kuluessa. Tutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan, mitkä tekijät vaikuttavat olennaisimmin irtautumiseen: yksilön rikoshistoria, yksilön kognitiiviset prosessit, tilannetekijät vai sosiaaliset siteet, kuten työ, asunto ja perhe. Samalla, kun ihmisiä yritetään integroida yhteiskuntaan, ovat yhteiskunnan perusrakenteet murroksessa. Työelämä ei ole tässä muutoksessa se hitaimmin liikkuva osa ja kriminaalipolitiikka laahaa herkästi muutoksen jäljessä. Lisäksi niin rikollisuutta koskeva tutkimus kuin toteutettu kriminaalipolitiikka ovat ylenkatsoneet ihmiselämän subjektiivisia puolia – tunteita, ajatuksia, motivaatiota ja tavoitteita – jotka laadullisissa tutkimuksissa on havaittu merkityksellisiksi rikosuralle työntäviksi ja sieltä vetäviksi mekanismeiksi. Kun opintoihin ja työelämään kiinnittyminen ei onnistu, elämän sisältöä täytyy hakea muualta – joskus päihteistä ja rikoksista.

Symppiksen Linda Brown näkee työssään sen suuren kuilun, joka ihanteiden ja todellisuuden välille voi kasvaa. – Suomi on työkeskeinen yhteiskunta. Lapsesta saakka toistetaan, että ollakseen onnellinen ihminen, pitää olla töissä ja saada perhe, koti ja farmariauto. Ja kun niitä ei saavuta, häpeä on valtava.

xxx

Aloitin tämän kirjoituksen kertomalla Otosta, joka keskeytti opintonsa kärähdettyään kannabiksen poltosta. On ongelmallista, jos rikoksesta kiinni jääminen johtaa yksilön syrjäyttämiseen. Viimeaikaiset tutkimukset antavat viitteitä siitä, että varhainen tuki, joka sisältää kognitiivista ohjausta ja sosiaalisten siteiden vahvistamista, ehkäisee rikosuralle joutumista. Ottoakin olisi voinut kannustaa jatkamaan opintojaan ja tukea häntä päihteettömyyteen. Varhaiseen tukeen panostaminen ei kuitenkaan auta ihmisiä, joiden rikosura on jo käynnissä. Tutkimukset osoittavat, että rikostaustaiset ihmiset kohtaavat ennakkoluuloja ja syrjintää, vaikka tehokkain tapa ehkäistä uusintarikollisuutta olisi tukea heitä pyrkimyksissä kiinnittyä yhteiskuntaan. Työllistäminen on yksi tehokas kiinnittymisen keino, mutta se ei tapahdu itsestään. Tulevaisuudessakin tarvitaan vankkaa tukea rikostaustaisten ihmisten työllistämiseen.

Kiitän avusta KRIS-Etelä-Suomi ry:n Markku Heikkilä, Helsingin kaupungin Idän päihde- ja psykiatriakeskuksen päiväkeskus Symppiksen vs. johtava sosiaaliohjaaja Linda Brown sekä Kriminaalihuollon tukisäätiön (KRITS) kriminaaliasiamies Marjatta Kaurala.

Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston ma. tutkimuspäällikkö, joka tutkii nuorisorikollisuutta, koulukoteja ja lastensuojelua.


LÄHTEITÄ:

Danielsson, Petri & Aaltonen, Mikko (2017) Vankeusrangaistukseen tuomittujen työmarkkinoille osallistuminen seuraamuksen jälkeen. Yhteiskuntapolitiikka 82 (5), 538–548.

Kazemian, Lila (2007) Desistance From Crime – Theoretical, Empirical, Methodological, and Policy Considerations. Journal of Contemporary Criminal Justice, 1 (23). DOI 10.1177/1043986206298940

Kerkelä, Lasse (2017) Yksi kannabiskäry voi tuhota urasuunnitelmat vuosiksi – poliisin merkintä saattaa estää pääsyn näihin ammatteihin ja työpaikkoihin. Helsingin Sanomat 4.8.2017.

Koulutuksen järjestäjille keinoja puuttua opiskeluun soveltumattomuuteen: Uudistettu opas SORA-säädösten ja -määräysten toimeenpanoon ammattikoulutuksessa (2015). Opetushallitus: Oppaat ja käsikirjat 2015:12.

Maruna, S. (2001). Making good: How ex-convicts reform and rebuild their lives. Washington, DC: American Psychological Association.

Nieminen, Pauli (2017) Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa. Esitelmä Vankilaopetuksen päivillä 13.12.2017

Rikosseuraamuslaitoksen tilastollinen vuosikirja 2016.

Tietoa Symppiksistä

 
Julkaistu 9.3.2018
Sivun alkuun |