Suomeksi

Haaste

Haaste

Asiantuntevasti rikoksentorjunnasta ja kriminaalipolitiikasta
Etusivu » Lehtiarkisto » Haaste 1/2017 » Vankien päihdeongelmiin puuttumisessa monia haasteita

Yaira Obstbaum-Federley

Vankien päihdeongelmiin puuttumisessa monia haasteita

Päihdeongelma on vangeilla yleinen

Vankipopulaation muutokseen havahduttiin 1990-luvun taitteessa. Yhä useamman vangilla oli vaikeuksia työnteon kanssa, terveys oli huono ja heillä vaikutti olevan huomattavan paljon päihdeongelmia. Samalla muuttui vankiloiden suhtautuminen päihdeongelmiin. Nykyään vankien päihdeongelmiin halutaan puuttua rikosuusimisriskin alentamiseksi. Helsingin yliopistossa helmikuussa tarkistettu väitöstutkimus (Obstbaum-Federley 2017) pureutuu näiden muutosten seurauksiin. Aineistona on käytetty vankirekistereitä yhdistettynä vuosien 1985, 1992 ja 2006 lääketieteellisiin vankien terveystutkimuksiin.

Vankien päihteiden käyttö lisääntyi huomattavasti vuosien 1985 ja 2006 välillä. Sekä alkoholiriippuvuus että huumeriippuvuus lisääntyivät, mutta huumeriippuvuus huomattavasti enemmän. Vankiterveystutkimuksessa vuonna 1958 huumeriippuvuusdiagnoosi annettiin 6 prosentille miehistä ja 3 prosentille naisista, vuonna 2006 jo 58 prosentille miehistä ja 60 prosentille naisista. Vuonna 2006 yli 80 prosentilla vangeista oli jokin päihderiippuvuus.

Päihdeongelmaa ei aina havaita

Nykyajattelun mukaan päihdeongelma on kriminogeeninen riskitekijä, joka nostaa rikoksen uusimisen riskiä. Tärkeimmät kriminogeeniset ongelmat ja vankilainterventiot tulisi kirjata rangaistusajan suunnitelmaan. Suunnitelma voidaan mahdollisuuksien mukaan myös perustaa riski- ja tarvearvioon, joka on vangin psykososiaalisen tilanteen tarkempi asiantuntija-arvio.

Tutkimuksessa selvitettiin, missä määrin vankien päihdeongelmat havaitaan vankiloiden rangaistusajan suunnitelmissa ja riski- ja tarvearvioissa vertaamalla niitä 510 vangin osalta heille vuonna 2006 riippumattomassa terveystutkimuksessa tehtyihin diagnooseihin. Terveystutkimuksessa asetettiin jokin päihderiippuvuusdiagnoosi 82 prosentille näistä vangeista. Näistä diagnooseista 65 prosenttia tunnistettiin rangaistusajan suunnitelmassa riskinä. Riski- ja tarvearvio vastasi terveystutkimusta rangaistusajan suunnitelmaa tarkemmin, sillä se tunnisti alkoholiriippuvuusdiagnooseista 78 prosenttia ja huumeriippuvuusdiagnooseista 87 prosenttia. Vaikka onkin otettava huomioon, ettei jokainen terveystutkimuksen riippuvuusdiagnoosi välttämättä ole luonteeltaan rikosuusimisriskiä nostava, tutkimuksessa pääteltiin, että myös ns. kriminogeenisia päihdeongelmia jäi havaitsematta vankilan arvioissa. Eri vankiryhmien ongelmat havaittiin vaihtelevalla tarkkuudella. Huumeriippuvuus havaittiin useammin kuin alkoholiriippuvuus.

Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi sitä, missä määrin ne vangit, joilla rekisteriin on merkitty päihdeongelma johon vankeusaikana tulisi vaikuttaa, saavat tukea ongelman käsittelyyn. Aineistona käytettiin vuonna 2011 vapautuneiden vankien (N=3 798) rekisteritietoja. Kriminogeeninen päihdeongelma merkittiin rangaistusajan suunnitelmaan tai riski- ja tarvearvioon 60 prosentille vangeista. Näistä vangeista noin neljäsosa sai päihdeongelman käsittelyyn tukea joko päihdeohjelman tai päihteettömällä tai kuntoutusosastolla oleskelun muodossa.

Lyhytaikaisvangit huonossa asemassa

Lyhytaikaisvangit ovat tutkimuksen mukaan huomattavan huonossa asemassa, kun tarkasteltiin millä todennäköisyydellä vankilalaitos havaitsee heidän päihdeongelmiaan. Lyhytaikaisvankien ongelmat havaittiin huonosti suhteutettuna heidän ongelmiensa määrään. Lyhytaikaisvangit myös osallistuvat harvemmin päihdeohjelmiin ja kärsivät harvemmin tuomiota päihteettömillä osastoilla. Tutkimuksen mukaan päihdeongelmat olivat lyhytaikaisvangeilla kuitenkin suunnilleen yhtä yleisiä kuin pitkää tuomiota kärsivillä.

Rajalliset resurssit lienevät suuri syy lyhytaikaisvankien tässä suhteessa huonompaan asemaan. Lyhyen tuomion saaneiden rangaistusajan suunnitelma perustui tutkimuksen mukaan pelkkiin dokumentteihin huomattavasti useammin kuin pitkän tuomion saaneiden. Heille tehtiin myös huomattavasti harvemmin riski- ja tarvearvio. On todennäköistä, että tällä on vaikutusta siihen, että päihdeongelma saattaa jäädä huomaamatta ja merkitsemättä rekisteriin. Vankila-ajan lyhyyden takia päihdeohjelma tai muu toimenpide lienee myös harvemmin ajallisesti mahdollinen. Tämä on kuitenkin ongelmallista mm. siksi, että päihdeongelmien tiedetään olevan vahvassa yhteydessä myös lyhytaikaisvankien rikosuusimiseen.

Arviointikäytännöt kehittymässä

Tutkimuksen tärkeä johtopäätös on se, että rangaistusajan suunnitelmassa ei havaita päihdeongelmia yhtä tarkoin kuin jos käytettäisiin riski- ja tarvearviota. Työn perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että vuoden 2006 jälkeen arviointikäytännöt olisivat kehittyneet niin, että ongelmia havaitaan hieman useammin kuin tutkimushetkellä. Kun vuonna 2006 rangaistusajan suunnitelmassa päihdetarve arvioitiin 44 prosentilla tutkimukseen osallistuneista vangeista, vuonna 2011 päihdetarve arvioitiin 64 prosentille vangeista. Muutokseen voi olla syynä paitsi parantuneet arviointikäytännöt myös mahdolliset muutokset päihteiden käytössä – niin että huumeiden käyttö on näkyvämpää. Tätä olisi tärkeää tutkia, sillä olemassa olevan tutkimuksen perusteella tähän ei voi ottaa kantaa. On kuitenkin varsin todennäköistä, että riski- ja tarvearvio on arvioinnin välineenä tarkempi kuin rangaistusajan suunnitelma tänäkin päivänä.

Rikosseuraamusalalla onkin ryhdytty toimiin arviointiprosessin parantamiseksi. Niin sanottu siviiliarviointi, jossa arviointi ja myös vapautumisvaiheen suunnittelu voidaan aloittaa jo ennen tuomion suorittamisen alkamista, on onnistuessaan erittäin hyvä aloite.

Motivaation rooli erityinen

Mahdollisen resurssipulan ja rakenteellisten seikkojen lisäksi yksi syy päihdetoimenpiteisiin osallistumisen alhaiseen määrään löytyi vankien (rekisterien tietojen mukaan) alhaisesta motivaatiosta muutokselle. Motivaatiota tarkasteltiin analysoimalla rangaistusajan suunnitelman kohtaa, johon oli merkitty vangin vahvuuksia. Jos suunnitelmaan oli merkitty, että vanki oli motivoitunut hoitamaan ongelmaansa, nosti se todennäköisyyttä vangin osallistumiseen päihdeohjelmatoimintaan. Erityisen paljon kohosi todennäköisyys osallistua akkreditoituun ohjelmaan, eli sellaiseen ohjelmaan jolla on näyttöön perustuvaa vaikutusta uusimisriskiin. Nykyajattelun mukaan näyttöön perustuvat ohjelmat tulisi kohdentaa sellaisille vangeille, joiden uusimisriskiä ne luultavimmin alentavat. Vanki, jolle ei ollut merkitty motivaatiota, saattoi kuitenkin joissakin tapauksissa saada tukea päihteettömyyteen mutta tämä oli huomattavan paljon harvinaisempaa.

Motivaation pohtiminen on tärkeää, sillä tutkimuksessa havaittiin, että päihdeongelma olivat tavallisempia niillä vangeilla, joilla ei ollut rangaistusajan suunnitelmassa mainintaa motivaatiosta. Onkin syytä miettiä sitä, millä keinoin motivaatio otetaan huomioon ja miten vankien motivaatiota käsitellä päihdeongelmaa voidaan lisätä.

Vapautumisvaihe tärkeä

Työn perusteella voidaan todeta, että vankeinhoidon käytäntöjen kehittämisessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota päihdeongelmiin ja myös lyhytaikaisvankeihin. Päihdeongelmien havaitsemiseen olisi keskityttävä erityisen huolellisesti. Jos tukitoimia ei voida tarjota vankeuden aikana, on yritettävä suunnata voimia vapautumisvaiheeseen. Vapautumisvaihe on ratkaisevassa asemassa kaikilla vangeilla. Vapautumista välittömästi seuraava aika on erityisen altista sekä päihteisiin retkahtamiselle, yliannostuksille että uusintarikollisuudelle.

Vapautuvaa vankia olisi hyvä tukea niin, että tuella olisi kauaskantoisia hyviä seurauksia. Tämä edellyttää eri viranomaisten välistä yhteistyötä. Tiedetään, että kunnilla on hyvin kirjavia mahdollisuuksia ja käytäntöjä vapautuvan vangin tukemiseksi. Tämä tulisi ottaa huomioon myös tulevassa sote-uudistuksessa.

Uusi vankien terveystutkimus tarpeen

Viimeisin vankien terveystutkimusaineisto on vuodelta 2006. Uutta tutkimusta suunnitellaan paraikaa. On toivottavaa, että tutkimus saisi tarpeeksi rahoitusta, jotta se saataisiin hyvälle alulle ja voitaisiin saada tuoretta tietoa vankien päihdeongelmista muuttuvassa ympäristössä. Edellisen vankiterveystutkimuksen jälkeen on tapahtunut muutoksia niin seuraamusjärjestelmässä, vankiluvussa kuin päihteiden käytössä yhteiskunnassa yleisestikin. Markkinoilla on uusia aineita ja käyttötapoja, tärkeänä esimerkkinä muuntohuumeet. Olisi myös tärkeää saada tietoa kokonaisvaltaisesti vankien terveydestä ja sosiaalisesta tilanteesta, kuten ongelmapelaamisesta, veloista, asuntotilanteesta ja muista tekijöistä, joilla on yhteyksiä fyysiseen, ja psyykkiseen terveyteen. Näin vankien tukeminen voi perustua mahdollisimman kattavaan ja tuoreeseen tietoon.

Obstbaum-Federley, Yaira (2017) From the social sector to selective individualized prison practices? A study on substance abuse among prisoners and its treatment. Helsingin yliopisto. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Tutkimuksia 2/2017.

 
Julkaistu 10.3.2017
Sivun alkuun |