Anu Liimatainen

Vankien oikeudet toteutuvat vaihtelevasti

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin arviointitutkimuksen mukaan vankeuslainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteet toteutuvat jokseenkin hyvin avovankiloissa ja heikommin suljetuissa. Rangaistusajan suunnitelmia laaditaan melko kattavasti, mutta niiden laadussa, toteutumisessa ja seurannassa on puutteita. Kehitystarpeet kohdistuvat erityisesti vankeinhoidon toimintaedellytysten turvaamiseen sekä vankilakäytäntöjen yhdenmukaistamiseen.

Kuva: Riikka Kostiainen

Vankeuslainsäädännön kokonaisuudistus tuli voimaan lokakuussa 2006. Tällöin uudistettiin vankeuden täytäntöönpanon tavoitteet ja sisältö sekä vankeinhoitolaitoksen organisaatio. Uudistuksella pyrittiin parantamaan vankien oikeusturvaa ja valmiuksia rikoksettomaan elämään. Lähtökohtana oli säätää vankien oikeuksista ja velvollisuuksista aiempaa täsmällisemmin. Asiallisesti keskeisiä muutoksia olivat vankien muutoksenhakujärjestelmän tarkentaminen ja rangaistusajan suunnitelmien käyttöönotto. Myös tutkintavankien oikeusturvaa pyrittiin kohentamaan. (HE 263/2004)

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa on tutkittu erityyppisten aineistojen ja näkökulmien avulla uudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutumista (Liimatainen & Rantala 2016). Laajaa tutkimushanketta ovat rahoittaneet oikeusministeriö ja Rikosseuraamuslaitos. Hanke käynnistyi syksyllä 2012 ja yhteenvetoraportti tutkimustuloksista julkaistiin loppuvuodesta 2016. Tutkimusaineisto koostuu vangeille, tutkintavangeille, vankilahenkilökunnalle ja arviointikeskusten henkilökunnalle suunnatuista kyselyistä, muutoksenhaku- ja kantelumateriaaleista, vankilan järjestyssäännöistä, vankien rekisteritiedoista sekä vankien ja henkilökunnan haastatteluista.

Suljetuissa vankiloissa eniten ongelmia

Tutkimuksen perusteella vankien oikeudet toteutuivat yleisesti ottaen melko hyvin avovankiloissa, suljetuissa taas heikommin. Eri aineistoissa toistui erityisesti muutama ongelmatyyppi. Menettelyllisten oikeuksien toteutumisessa eli vangin kuulemisessa ja päätösten perustelemisessa oli kyselyiden ja muutoksenhakuaineiston perusteella puutteita erityisesti suljetuissa vankiloissa. Tähän epäkohtaan myös eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä on toistuvasti kiinnitetty huomiota.

Tiedonsaantiin liittyvät oikeudet toteutuivat sekä vanki- että tutkintavankikyselyn perusteella vaihtelevasti. Erityisesti tiedonsaanti henkilökunnalta vankilaan saapumisvaiheessa koettiin puutteelliseksi. Tiedonsaanti vaikuttaisikin jäävän osassa vankiloita turhan korostuneesti toisten vankien ja tutkintavankien varaan, jolloin tieto ei ole välttämättä oikeellista tai ajantasaista. On kuitenkin todettava, että suurin osa vangeista ja tutkintavangeista tunsi oikeutensa ja vankilan toiminnot oman arvionsa mukaan hyvin.

Vanki- ja tutkintavankikyselyssä moni kritisoi terveydenhuollon puutteellista saatavuutta tai laatua. Myös eduskunnan oikeusasiamies antoi useita terveydenhuoltoon liittyviä kanteluratkaisuja, ja aiheeseen liittyvät ratkaisut lisääntyivät tarkasteluvuosien 2004 ja 2012 välillä. Kanteluasioissa terveydenhuoltoon liittyvät ongelmat liittyivät osin tiedonsaantiin ja potilaan kuulemiseen.

Muutoksenhaku tehoton oikeusturvakeino

Muutoksenhakumenettelyn kehittämisellä pyrittiin parantamaan vankien mahdollisuuksia vaikuttaa kokemiinsa epäkohtiin. Lisäksi tavoitteena oli edistää vankilakäytäntöjen yhtenäisyyttä ja siten vankien yhdenvertaisuutta. Tutkimuksen perusteella vankeuslain mukainen muutoksenhaku ei kuitenkaan toimi oikeusturvakeinona erityisen tehokkaasti.

Oikaisuvaatimusten tarkastelu osoitti, että vangit hakivat yleisimmin muutosta kurinpitorangaistusta koskevaan päätökseen. Lähes yhtä usein oli kyse vaatimuksesta kumota avolaitoksesta suljettuun vankilaan siirtämistä koskeva päätös. Hallinto-oikeusvalitusten kohteena olivat useimmin hallussapitoa koskevat asiat, kirjeen tai postilähetyksen pidättämistä koskevat asiat ja kurinpitorangaistusta koskevat asiat.

Oikaisuvaatimusten menestyminen oli vähäistä ja hallinto-oikeusvalitusten lähes olematonta. Kun oikaisuvaatimus menestyi, kyse oli yleensä selkeästä tilanteesta, joissa lakia oli sovellettu väärin tai viranomainen oli toiminut ilman laissa säädettyä perustetta.

Osana analyysia selvitettiin vankien ja henkilöstön käsityksiä oikeusturvakeinojen käytöstä. Kyselytulosten perusteella noin kolmannes vankeusvangeista ei tiennyt, kuinka muutosta haetaan tai kantelu tehdään. Vain noin neljännes luotti siihen, että muutoksenhakuviranomainen käsittelee vankia koskevan päätöksen puolueettomasti, ja vielä harvempi piti vankilahenkilökunnan suhtautumista oikeusturvakeinojen käyttöön asiallisena.

Vankilahenkilökunnan vastaajista puolet arvioi, että vangeilla on usein vaikeuksia laatia asianmukainen oikaisuvaatimus, valitus tai kantelu. Hieman useampi katsoi vankien saavan henkilökunnalta tarvittaessa apua niiden laatimiseen. Enemmistö vankila- ja arviointikeskushenkilöstön vastaajista oli sitä mieltä, ettei vankien muutoksenhakuoikeutta tule laajentaa. Avovastauksissa tätä perusteltiin erityisesti sillä, että yksittäiset vangit hakevat muutosta jatkuvasti, minkä koettiin kuormittavan muutenkin vähäisiä resursseja. Moni myös katsoi, että muutoksenhaussa avustamisen tulisi kuulua pikemminkin vangin asianhoitajan kuin vankilaviranomaisen tehtäviin.

Rangaistusajan suunnitelman käytännöt kirjavia

Rangaistusajan suunnitelma on vangille laadittava yksilöllinen suunnitelma, jonka käyttöönotolla pyrittiin lisäämään rangaistuksen täytäntöönpanon suunnitelmallisuutta ja vaikuttavuutta. Lähtökohtana on, että suunnitelma laaditaan yhteistyössä vangin kanssa. Suunnitelmassa määritellään vangin tarpeista riippuen tavoitteet, joihin rangaistusaikana pyritään vaikuttamaan. Tavoitteenasettelu ohjaa vankien toimintaan sijoittelua (HE 263/2004 vp., s. 110–111). Myös avolaitokseen sijoittaminen, valvottuun koevapaus, poistumisluvat jne. on kytketty rangaistusajan suunnitelmaan, minkä on ajateltu motivoivan vankia suunnitelman tavoitteisiin sitoutumiseen (HE 263/2004 vp, 111, 148–149).

Rekisteriaineiston perusteella rangaistusajan suunnitelmia laadittiin kattavasti eli lähes kaikille vankeusvangeille (tarkasteluvuonna 2014). Suuri osa suunnitelmista laadittiin kuitenkin pelkän asiakirjamateriaalin perusteella vankia kuulematta. Tätä selitti erityisesti suunnitelmien laadinnan resurssien puute: arviointikeskushenkilöstö piti vangin kuulemista ja osallistamista keskeisenä, mutta siihen ei aina ollut aikaa.

Suunnitelmien tavoitteet liittyivät yleisimmin riippuvuuksiin tai asenteisiin, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Harvinaisimpia tavoiteluokkia olivat asuminen ja arkiselviytyminen, koulutus sekä tulot ja taloudellinen tilanne. Vankilahenkilöstön mukaan suunnitelmat olivat toisinaan sisällöltään liian ylimalkaisia tai epärealistisia vankilan toimintaedellytyksiin nähden. Suunnitelmien yksilöllinen toteuttaminen onnistui vankilahenkilöstön arvioiden perusteella kohtuullisen hyvin avovankiloissa, mutta suljetuissa vankiloissa heikommin. Suunnitelmien toteuttamista hankaloittivat erityisesti henkilöstöresurssien ja toimintatarjonnan puutteet sekä haastaviin erityisvankiryhmiin liittyvien turvallisuustekijöiden huomiointi.

Suunnitelmien seuranta oli puutteellista. Kolmanneksessa rangaistusajan suunnitelmiin kirjatuista tavoitteista ei ollut lainkaan merkintää toteutumisesta. Tavoitteet, joita oli seurattu, oli useimmin merkitty osittain toteutuneiksi. Myös haastattelujen perusteella käytännöt vaihtelivat sen suhteen, miten vankia koskevia asioita ja suunnitelman edistymistä seurattiin ja kirjattiin tietojärjestelmään. Tavoitteiden toteutumisen arvioinnille ei ollut yhtenäistä kriteeristöä.

Suurin osa vankikyselyyn vastanneista piti rangaistusajan suunnitelmaa yleisesti ottaen hyvänä asiana, ja miltei kaikki katsoivat pyrkineensä omalla toiminnallaan edistämään sen toteutumista. Suurelle osalle vastaajia motiivi oli avoimimpiin vankilaoloihin pääsy ja toisaalta "ikävien seurausten" välttäminen. Moni toivoi myös koulutusta ja muita valmiuksia vapautumista ja siviilielämässä pärjäämistä ajatellen ja korosti perhesuhteiden tukemisen merkitystä vankeusaikana. Yleisesti ottaen vankien näkemykset rangaistusajan suunnitelmista olivat voimakkaasti yhteydessä vankilatyyppiin: avovankiloiden vastaajat olivat jokseenkin tyytyväisiä ja suljettujen vankiloiden vangit tyytymättömiä suunnitelmien sisältöön, toteutukseen ja rangaistusajan etenemisen johdonmukaisuuteen.

Suurin osa vankila- ja arviointikeskushenkilöstöstä katsoi, että vankilahenkilökunnan tulisi panostaa erityisesti rikoksettomaan elämään motivoituneiden vankien rangaistusajan suunnitelmien toteuttamiseen. Moni suhtautui kielteisesti rangaistusajan suunnitelman "suorittamiseen" ja peräänkuulutti vangeilta aitoa motivaatiota rikoksettomuuteen. Vangin motivaation laadun arviointi tai vankien priorisointi siitä tehtyjen päätelmien perusteella on kuitenkin sääntelyn lähtökohtien vastaista. Oikeusasiamiehen kannanoton mukaan se, että kaikki vangit eivät ole halukkaita yhteistyöhön tai sitoutuneita asetettuihin tavoitteisiin, ei poista vankilan velvollisuutta pyrkiä toteuttamaan vankeuslain tavoitteita kaikkien vankien osalta. (Dnro 926/4/2014; 4731/4/2014).

Lopuksi

Osa tutkimuksessa havaituista menettelytapojen ja vankilakäytäntöjen eroista selittyy rakenteellisilla tekijöillä. Avo- ja suljetut vankilat ovat keskenään erilaisia toimintaympäristöjä, joissa vankipopulaatio ja valvonnan taso poikkeavat toisistaan. Suljetuissa vankiloissa korostuvat siten voimakkaammin vankeuslain turvallisuutta painottavat tavoitteet, avovankiloissa taas sopeuttavat. Tulosten perusteella suljetuissa vankiloissa on myös avovankiloita huonommat edellytykset vankien rangaistusajan suunnitelmien toteuttamiseen ja kuntouttavaan toimintaan yleensä, millä voi olla vaikutusta toimintakulttuuriin. Käytäntöjen vaihtelevuus voi osin selittyä myös toisistaan poikkeavilla laintulkinnoilla tai linjausten puutteella; etenkin rangaistusajan suunnitelmia koskeva tarkastelu osoitti selkeän tarpeen kehittää yhtenäisempiä menettelytapoja.

Vankila- ja arviointikeskushenkilöstön enemmistö arvioi vankeuslakiuudistuksen vaikuttaneen myönteisesti vangin asemaan. Suuri osa vastaajista katsoi resurssitilanteen kuitenkin heikentävän vankien oikeuksien toteutumista. Rikosseuraamuslaitos onkin joutunut toteuttamaan mittavia henkilöstövähennyksiä ensin valtion tuottavuusohjelman, sitten sopeuttamissuunnitelman toimeenpanon vuoksi. Vaikka vankiluku on samalla laskenut, vaikuttaa siltä, ettei henkilöstöresursseja ole ollut mahdollista kohdentaa riittävästi vankitoimintoihin tai kuntouttavaan työhön – siis niihin toimiin, joiden tarkoitus olisi lisätä vankien valmiuksia rikoksettomaan elämään. Riittävien resurssien turvaaminen onkin lain tavoitteiden toteutumisen keskeinen edellytys. Henkilöstökyselyn avovastausta lainatakseni: "Baltialaisella resursoinnilla ei ole järkevää pyrkiä pohjoismaiseen vankeinhoitoon."

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.

Liimatainen, Anu & Rantala, Kati (2016) Vankeuslakiuudistuksen arviointitutkimuksen yhteenveto. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsauksia 17/2016.

 
Julkaistu 10.3.2017
Sivun alkuun |