Anne Kauppi

Väkivalta ei jätä lapseen vain mustelmia

On vahingollista tulla sellaisen henkilön satuttamaksi, josta on kaikkein riippuvaisin. Pahoinpitely vaurioittaa lapsen itsetuntoa ja perusluottamusta aikuisiin sekä voi aiheuttaa mm. stressinsietokykyyn vaikuttavia muutoksia lapsen keskushermostossa. Se opettaa lapselle, että lyöminen tai lyödyksi tuleminen on hyväksyttävä tapa kontrolloida tunteita, ihmissuhteita ja ratkaista ongelmia. Lapsen pahoinpitely voi aiheuttaa myös lapsen kuoleman.

Lapseen kohdistunut väkivalta voi olla monimuotoista ja usein eri väkivallan muodot ja laiminlyönti ovat samanaikaisia. Pieni lapsi ei myöskään osaa erottaa itseään vanhemmasta, ja toiseen vanhempaan kohdistuva väkivalta tai sen uhka on yhtä vakavaa seurauksiltaan kuin häneen itseensä kohdistuva. Aikuinen voi mitätöidä, uhkailla ja alistaa tai satuttaa lasta kurituksen nimissä tai oman mielen epävakaudesta johtuen. Lapsen satuttaminen kasvatuksen nimissä ei ole perusteltua eikä laillista.

Väkivalta tai sillä uhkaaminen leimaa usein koko perheen vuorovaikutussuhteita. Myönteisiä hetkiä on vähän ja usein perhe kommunikoi kielteiseen sävyyn. Myös mielikuva lapsesta on kielteinen ja lapsen teot koetaan tahallisiksi, vanhemman auktoriteettia kyseenalaistaviksi. Vanhemman kertomus voi luoda kuvan käytöshäiriöisestä lapsesta, vaikka vuorovaikutusta arvioitaessa lapsen toiminta kuvautuu pikemminkin yrityksiksi lapsen keinoin saada hylkivän vanhemman huomiota.

Vanhemman voi olla vaikeata eläytyä lapsen asemaan, ymmärtää mielten erillisyyttä ja sitä, että lapsi kokee asiat eri tavoin kuin hän. Väkivallan uhkaa omassa lapsuudessaan kohdannut vanhempi voi olla myös virittäytynyt tulkitsemaan tavallisenkin vuorovaikutuksen väkivaltaisena tai uhkaavana, ja lapsen teot voivat vaikuttaa vanhemmasta uhkaavilta. Vanhempi saattaa vaatia lapseltaan taitoja, joihin ei ole mahdollista yltää, ja lapsen epäonnistumisen hän voi tulkita tottelemattomuudeksi, uhitteluksi tai laiskuudeksi.

Väkivalta vaikuttaa kehitykseen jo varhain

Väkivalta voi vaikuttaa lapsen kehitykseen jo sikiökaudella äidin stressihormonien kautta. Lapsen aivojen kehitys on kiihkeimmillään ensimmäisinä elinvuosina ja tuolloin lapsen tarpeisiin vastaava vanhemmuus vahvistaa mielihyvän kokemisen tunnetta, tunteiden ja käytöksen säätelyn kehittymistä sekä kykyä rauhoittua. Kaltoinkohtelu ja laiminlyönti aiheuttavat lapsen kehossa pysyviä poikkeamia erityisesti tunteita säätelevissä ja uhkaan reagoivissa aivorakenteissa.

Lisäksi jos kokemus rauhoittavasta hoitajasta on puuttunut ja pelko on saattanut virittää lapsen jatkuvaan stressiin, niin uhkaavissa tilanteissa lapsi ja myöhemmin aikuinen saattaa käyttäytyä arvaamattomalla tavalla. Hyvän hoivan on todettu vaikuttavan myös perimän tasolla siten, että se aktivoi ja vaientaa geenien toimintaa. Pahoinpitelyn on arveltu olevan osatekijä monien psyykkisten sairauksien puhkeamisessa ja toisaalta on todettu, että hyvä hoiva saattaa estää perinnöllisten sairauksien ilmenemisen.

Useimmat lapset eivät oirehdi näkyvästi tai väkivallan aiheuttamat vammat kuten mustelmat, haavat, palovammat, sisäiset vammat tai jopa luunmurtumat jäävät huomaamatta tai tulkitaan tapaturman aiheuttamiksi. Väkivallan ennustettavuus ja vaarallisuus vaikuttavat lapsen oireiluun.

Väkivalta muovaa lapsen käyttäytymistä

Väkivalta, joka tapahtuu ikään kuin kurinpidollisena vaikkakin julmana ja epäinhimillisenä lapsen tekoon nähden, voi opettaa lasta alistumaan ja sivuuttamaan omat tarpeensa ja tunteensa. Lapsi mieltää itsensä syylliseksi ja väkivallan ansaituksi seuraukseksi omista pahoista teoistaan.

Väkivallan kokemukset muovaavat lapsen vireystilaa ja kykyä ymmärtää muiden aikeita siten, että lapsi saattaa kokea esimerkiksi koulutoverinsa hyökkäävinä. Aggressiivisuus on useimmin tutkimuksissa kuvattu lapsen oire, mutta joillakin se saattaa ilmetä vain uhattuna ja tietyissä ihmissuhteissa. Sama lapsi saattaa alistua vahvempiensa seurassa mutta turvautua väkivaltaan myöhemmissä ihmissuhteissaan, viime kädessä suhteessa oman lapseensa. Kaverisuhteissa lapsi saattaa olla "ilmapuntari", joka väsymättä huolehtii hyvästä ilmapiiristä, mutta voi vetäytyä tai olla arvaamattomasti aggressiivinen, jos tilanne muuttuu sellaiseksi, että hän ei pysty sitä kontrolloimaan.

Kaoottisissa olosuhteissa, joissa väkivalta on epäennustettavaa ja lapsen hoiva laiminlyövää, lapsi elää jatkuvassa stressitilassa eikä kykene hakemaan itselleen turvaa tai lohtua, vaan käytös on usein itseään vahingoittavaa, vetäytyvää, ripustautuvaa tai hyökkäävää. Lapsi on jatkuvasti hälytystilassa eikä uuden stressitilanteen kohtaamiseen ole voimavaroja. Lapsi joutuu sulkemaan mielestään uudet hankalat kokemukset ja tämä voi haitata lapsen persoonallisuuden eheyttä ratkaisevasti. Jos lapsi joutuu sulkemaan mielestään tunteita tai muistoja, hän ei voi tulevaisuudessa ymmärtää tai hallita riittävästi oman mielensä toimintaa. Näillä lapsilla on erityisen suuri riski sairastua psyykkisesti tai käyttäytyä arvaamattomasti.

Joskus vanhemman aggressiivisuus ilmenee kaikessa vuorovaikutuksessa, jopa läheisyyden osoituksissa. Vanhemman kosketus on kova ja lasta satuttava, esimerkiksi lasta pestäessä tai puettaessa. Lapsi ei kenties tiedä olevansa kaltoin kohdeltu, koska kipu kuuluu hänen kokemusmaailmassaan läheisyyteen.

Vauva suojautuu liian ahdistavalta tilanteelta kääntymällä pois uhan aiheuttajasta, mutta jo alle puolivuotias vauva osaa ylläpitää vanhemman mielialaa "ylikiltteydellä". Lapsi turvautuu pakonomaiseen nauruun, millä hän yrittää neutraloida vanhemman kiukkua. Tämä "ilo" tulkitaan usein hyväksi vuorovaikutukseksi ja lapsen kehittyneisyyden osoitukseksi. Vauvaikäisenä lapsi oirehtii usein myös kehollisin oirein kuten syömis- ja nukahtamisongelmin.

Alle kouluikäiset väkivallan kohteeksi joutuneet lapset ovat usein levottomia, aggressiivisia tai vetäytyviä ja heillä voi olla kehollisia oireita. Kouluikäisillä on usein käytösongelmia, masennusta, itsetuhoisuutta, ahdistuneisuutta, itsetunnon alhaisuutta ja somaattisia oireita.

Nuorilla oireet näkyvät myös vakavampana psyykkisenä sairastumisena, oppimisongelmina, epäsuotuisana terveyskäyttäytymisenä, esimerkiksi päihteiden käyttönä, vaikeuksina sosiaalisissa suhteissa ja epäsosiaalisena käyttäytymisenä.

Seurauksia jopa sukupolvien yli

Väitöstutkimuksessani vanhempiensa surmaamista lapsista Suomessa (1970–1994) 12 prosenttia kuolemista aiheutui siten, että vanhemman ei ollut tarkoitus surmata lasta, vaan lapsi kuoli kertaluontoisen tai toistuvan pahoinpitelyn seurauksena. Uhrit olivat usein pieniä vauvoja. Vanhemman oli vaikea saada lapsi tyyntymään ja hän edellytti lapselta ikätasolle kohtuuttomia taitoja ja tulkitsi kyvyttömyyden haluttomuudeksi totella. Joissakin tapauksissa pahoinpitely oli toistuvaa, rituaalinomaista aggression purkua. Vanhempi ei vienyt lasta pahoinpitelyn jälkeen päivähoitoon tai edes pahoin loukkaantuneena sairaalaan ja kielsi pahoinpitelyn, vaikka lapsi oli kuollut mitä ilmeisimmin tarkoituksellisesti aiheutetun vamman seurauksena. Pahoinpitelevät vanhemmat olivat keinottomia, kärsivät persoonallisuushäiriöistä ja päihdeongelmista. Vanhempien omassa lapsuudessa oli hyvin paljon traumakokemuksia: väkivaltaa, alkoholismia ja aikuisten mielenterveysongelmia – ja ennen kaikkea henkistä väkivaltaa.

Väkivallalla, laiminlyönnillä ja puutteellisella hoivalla on siis pitkät juuret ja sen seuraukset voivat yltää yli sukupolvien. Kaltoinkohtelu vaikuttaa edellä kuvatusti lapsen fyysiseen ja henkiseen kehitykseen ja kykyyn rakentaa ihmissuhteita, kouluttautua, suoriutua työelämän ja muun arkielämän aiheuttamasta stressistä. Viime kädessä ja erityisen dramaattisesti se voi näkyä siinä, millainen vanhempi tästä lapsesta kasvaa. Pienen vauvan vanhempi kohtaa huomattavaa fyysistä ja henkistä kuormitusta, jolloin kyky tyynnyttää ensin itsensä on tarpeen. Pienet vauvat ovat suuressa riskissä joutua pahoinpitelyn kohteeksi ja ovat myös erityisen haavoittuvia, jopa kuolemanvaarassa. Tämän vuoksi yhteiskunnan tulisi tarjota lapsiperheille riittävää tukea, niin vanhemmuuden nostattamien kysymysten käsittelyyn kuin perheen stressin helpottamiseen.

Kirjoittaja on LT, lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja kouluttajapsykoterapeutti, joka työskentelee Tampereen lasten- ja nuorten palveluissa.

LÄHTEITÄ:
Söderholm A, Kivitie-Kallio S (toim.) Lasten kaltoinkohtelu. Duodecim 2012.

Kauppi A. Filicide, Intra-familial child homicides in Finland 1970–1994. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences No 118, 2012.

 
Julkaistu 22.3.2013