Hannu Niemi

Talousrikosten rangaistuskäytäntö

Selvitys valmistunut kolmen talousrikostyypin rangaistuskäytännön kehityksestä vuosina 1996–2004.

Rikosten rangaistuskäytännöstä on verraten vähän tutkimustietoa. Velallisen rikosten, veropetosten ja kirjanpitorikosten osalta tätä puutetta yritettiin korjata selvityksellä, jossa aineistona käytettiin tilastotietoja ja kerättyä erillisaineistoa. Velallisen rikokset liittyvät läheisesti konkursseihin ja velkojen ulosmittauksiin, kun velallinen pyrkii siirtämään omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin. Veropetokset ovat moninainen rikostyyppi, jossa verojen välttämispyrkimys voi liittyä esimerkiksi salakuljetusrikollisuuteen, pimeän työvoiman käyttöön ja arvonlisäveropetoksiin. Kirjanpitorikokset ovat puolestaan valtaosin taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneiden pienyrittäjien rikollisuutta, jonka taustalla on yleensä kirjanpidon laiminlyöminen toiminnan hiipuessa. Ne ovat myös muihin talousrikostyyppeihin liittyvää apurikollisuutta, jossa kirjanpitoa väärentämällä tai muuntelemalla pyritään hankkimaan oikeudetonta taloudellista hyötyä.

Tyyppirangaistukset ja rangaistuksen taso

Tuomioistuimen määräämä tyyppirangaistus kirjanpitorikoksissa ja velallisen petosrikoksissa on sakkorangaistus, ja velallisen epärehellisyysrikoksissa, törkeissä velallisen rikoksissa ja tavallisissa sekä törkeissä veropetoksissa ehdollinen vankeusrangaistus (Kuvio 1). Joissakin rikoksissa oli käytetty melko laveaa rangaistusskaalaa, minkä vuoksi normaalirangaistuksena voi olla lähes yhtä usein sakko tai ehdollinen vankeus. Kun tuomiossa ei ollut muita kuin nimirikos, rangaistukset painottuivat hieman lievempään suuntaan.

Kuvio 1. Eräistä talousrikoksista tuomitut rangaistuslajit keskimäärin 1996-2004.

Rikoksista vuosina 1996–2004 tuomitut tyyppirangaistukset (ns. päärikostapauksissa) olivat:

  • velallisen petos: keskimäärin 45 päiväsakkoa tai 3 kk ehdollinen vankeus
  • veropetos: keskimäärin 60 päiväsakkoa tai 3 kk ehdollinen vankeus
  • kirjanpitorikos: keskimäärin 50 päiväsakkoa tai 2–5 kk ehdollinen vankeus
  • velallisen epärehellisyys: hieman alle 5 kk ehdollinen vankeus
  • törkeä velallisen epärehellisyys: noin 9 kk ehdollinen vankeus
  • törkeä velallisen petos: noin 9 kk ehdollinen vankeus
  • törkeä veropetos: noin 9 kk ehdollinen vankeus

Velallisen epärehellisyysrikoksista asianomistajille aiheutuvat todelliset vahingot ovat tuntuvasti suuremmat kuin velallisen petosrikoksissa. Tämä selittää näiden rikosten rangaistuskäytännön eroja, vaikka rikosten lain mukaiset rangaistusuhat ovat samanlaiset. Lisäksi velallisen epärehellisyysrikoksissa on tyypillistä, että syyllinen siirtää aktiivisesti omaisuuttaan velkojien tavoittamattomiin, kun taas velallisen petosrikoksissa kyse on yleensä passiivisesta salaamisesta, jossa tahallisuuden näyttäminen voi olla hankalampaa. Rangaistuskäytännön eroavuus koskee kuitenkin ainoastaan näiden rikosten perustekomuotoa, ei siis törkeitä tapauksia.

Velallisen epärehellisyydestä kovempia rangaistuksia

Kun verrataan näiden talousrikosten perustekomuodoista määrättyjä rangaistuksia muihin omaisuusrikoksiin, sopivia vertailukohteita rangaistusasteikon samankaltaisuuden vuoksi ovat petos ja törkeän rikostunnusmerkistön osalta törkeä petos, törkeä kavallus ja törkeä varkaus.

Petoksesta tuomitut rangaistukset ovat enimmäkseen sakkorangaistuksia. Myös muissa omaisuusrikoksissa perustekomuodon tyyppirangaistus on sakko. Näin vain velallisen epärehellisyydestä määrätyissä tuomioissa normaalirangaistus on muita kovempi eli ehdollinen vankeus. Verrattaessa näiden rikosten törkeitä tekomuotoja varkauden, kavalluksen ja petoksen törkeistä tekomuodoista annettuihin tuomioihin, kovin merkittävää eroa ei ole muiden paitsi törkeän varkauden kohdalla. Törkeästä varkaudesta noin puolet rangaistuksista on ehdottomia vankeustuomioita. Rangaistuskäytännön eroja voi selittää esimerkiksi se, että rikoksen uusijoita on syytettyinä varkausrikoksissa enemmän kuin talousrikoksissa.

Rangaistusten kehityksessä ei ole yhtenäistä linjaa

Kirjanpitorikoksissa ehdollisten vankeusrangaistusten käyttö on vuoteen 2003 asti lisääntynyt ja sakkotuomioiden vähentynyt. Tilanne muuttui kuitenkin vuonna 2004, jolloin sakkoja tuomittiin enemmän kuin ehdollisia vankeusrangaistuksia. Muutos on yhteydessä kirjanpitorikosten lainsäädännöllisiin muutoksiin.

Velallisen rikoksissa rangaistuskäytännön muutokset vuosina 1996–2004 koskevat lähinnä velallisen epärehellisyysrikoksia, joissa törkeästä tekomuodosta tuomittujen tapausten suhteellinen osuus on vuosien mittaan lisääntynyt.

Veropetosten rangaistustasossa on tapahtunut asteittainen muutos: ehdollinen vankeusrangaistus on korvannut sakkorangaistuksen rikoksen tyyppirangaistuksena. Törkeän veropetoksen rangaistuskäytännössä ei voida havaita systemaattisia muutoksia. Sakkojen osuuden vähentymisen ja eri tunnusmerkistöjen välillä ei ole selvää kytkentää; niiden vaikutuksesta rangaistuskäytäntöön ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä, vaikka veropetoksen osuus kaikista tuomituista verorikoksista on vähentynyt runsaasta neljänneksestä noin viidennekseen tarkasteluaikana.

Tuomitut ehdottomat vankilakuukaudet

Rangaistustason ankaruutta eri rikoksissa voidaan kuvata myös niistä tuomittujen ehdottomien vankilakuukausien määrällä. Ehdottomien vankilakuukausien osuuden kehitys kertoo ehkä osuvimmin siitä, onko rangaistuskäytäntö kiristynyt, pysynyt ennallaan vai lieventynyt.

Velallisen epärehellisyysrikoksissa ja veropetoksissa vankilakuukausien määrässä voi havaita hienoista trendinomaista nousua. Velallisen petosrikoksista vankilakuukausien määrä vaihtelee yhdestä lähes viiteen kuukauteen eri vuosina. Mitään pysyvää muutostrendiä ei voida kuitenkaan havaita.

Velallisen rikoksia koskevia syytteitä hylätään paljon

Kirjanpitorikossyytteistä hylättiin yhteensä kahdeksan prosenttia vuosina 1996-2004. Hylkäysprosentti on pysynyt koko ajan samalla tasolla. Törkeissä veropetoksissa vastaava luku oli 13 prosenttia. Velallisen rikoksista hylättyjen syytteiden osuus oli 22 prosenttia. Se oli suurimmillaan vuosina 1996–1998 (27–32 %), minkä jälkeen osuus on laskenut alle 20 prosenttiin. Eniten syytteitä on hylätty velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta syytettäessä.

Veropetoksissa hylkäämisen syynä olivat pääosin näyttöongelmat. Velallisen rikoksissa perusteena oli peräti neljässä viidestä tapauksesta se, ettei syytetyn katsottu toimineen laittomasti. Syytteiden runsaan hylkäämisen taustalla on se, että esitutkinta- ja syyttäjäportaassa lain säätämiä tunnusmerkistöjä tulkitaan olennaisesti väljemmin kuin tuomioistuimissa. Rikokset tulevat ilmi normaalisti konkurssien yhteydessä, jolloin velkojien intressissä on yrittää kasvattaa pesän jakokelpoisia varoja kaikin keinoin. Rikosilmoitusten teko löysin perustein on tässä mielessä ymmärrettävää, ja koska kyse usein on suhteellisen suurista taloudellisista intresseistä, on myös ymmärrettävää ja perusteltuakin, että esitutkinta- ja syyttäjäporras soveltavat suhteellisen matalaa syytekynnystä ja jättävät lopullisen arvioinnin tuomioistuimelle.

Vahingon määrä selittää rangaistustasoa

Tuomioistuinten rangaistuskäytäntöä ohjaa velallisen rikoksissa pitkälti rikoksella aiheutettujen vahinkojen ja toissijaisesti rikoksentekijän tavoitteleman hyödyn suuruus. Useammasta rikoksesta samalla kertaa annetuissa tuomioissa rangaistuslajin valintaan ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttaa myös rikosten lukumäärä. Törkeissä veropetoksissa rikoksella aiheutettujen vahinkojen suuruus on niin ikään ensisijainen rangaistuskäytäntöä ohjaava tekijä. Päärikostyyppien (salakuljetusrikokset, arvonlisäveropetokset ja muut veropetokset) välillä oli kuitenkin havaittavissa selviä eroja rangaistuksen mittaamisessa ja rangaistuslajin valinnassa, joita ei voinut selittää yksin vahinkojen määrällä. Ankarinta rangaistuskäytäntö oli arvonlisäveropetoksissa ja pimeän työvoiman käytössä, lievintä salakuljetusrikoksissa. Kirjanpitorikoksissa rangaistuslajin valinta ja rangaistuksen mittaaminen olivat suorassa suhteessa laiminlyöntien laajuuteen ja tahallisuuden asteeseen.

Kirjanpitorikosten moitittavuus on korostunut 1990-luvun laman jälkeen. Kuva yritysten taloudellisesta kehityksestä ja varallisuusasemasta perustuu keskeiseltä osin kirjanpitoon. Sen laiminlyöminen tai vääristäminen liittyy usein olennaisesti muuhun talousrikollisuuteen. Kirjanpidon merkityksen ymmärtäminen talousrikosten keskeisenä osana on vaikuttanut siihen, että vankeusrangaistusten tuomitsemista lisättiin ja sakkorangaistusten määräämistä vastaavasti vähennettiin. Lisäksi kirjanpitorikosten maksimirangaistus kohotettiin kolmesta neljään vuoteen vankeutta säätämällä uusi rangaistussäännös, törkeä kirjanpitorikos.

Yleisvaikutelmaksi jäi, että kirjanpitovelvollisuuden laiminlyöneet yritykset olivat järjestään ainakin laiminlyönnin loppuvaiheessa olleet varattomia ja konkurssikypsiä. Yritysten liikevaihto ja muu toiminta oli merkittävästi vähentynyt usein jo ennen rikosta mutta viimeistään rikoksen suorittamisen aikana, ja käytännössä taloudelliset vaikeudet olivat yleensä olleet laiminlyöntien pääasiallinen syy.

Talouden yleinen suhdanne vaikuttaa konkurssien ja ulosmittausten määrään ja siten myös velallisen rikosten määrään ja luonteeseen. Useat eri alojen yritykset ja erityisesti pienyritykset joutuivat vaikeuksiin taloudellisen laman seurauksena 1990-luvun alussa. Noususuhdanteen aikana taloudelliset vaikeudet voivat koetella enemmän tietyn huonosti menestyvän yrityssektorin yrityksiä tai taloudellisessa kilpailussa menestymättömiä yrityksiä. Tällaiset rakenteelliset tekijät voivat vaikuttaa olennaisesti velallisen rikosten luonteeseen ja heijastua sitä kautta rangaistuskäytäntöön.

Verorikollisuuden luonnetta määrittävät suuressa määrin kulloinkin voimassa olevat verotussäännökset ja veroviranomaisten kontrollin taso sekä esimerkiksi maahantuontia ja maastavientiä koskevat säännökset. Veropetossääntely perustuu useampiportaiselle törkeysasteikolle (veropetos, törkeä veropetos, lievä veropetos ja verorikkomus). Saadun tai tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä on keskeinen kriteeri verorikoksen törkeyttä arvioitaessa.

Hannu Niemi & Martti Lehti (2006): Eräiden talousrikosten rangaistuskäytäntö. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 71.

 
Julkaistu 14.3.2007